Vapaa kuin taivaan lintu

Hip hei! Tänään tulleen sähköpostin mukaan tiedekunta siirtyy viisipäiväiseen työviikkoon 1.10 alkaen, eli huomenna. Aloitteen taustalla on uuden pääministerin kunnioitettava tavoite helpottaa perhe-elämää Singaporessa. Vapaapäivä kelpaa tietysti virkistäytymistarkoituksiin myös perheettömälle. Mihin ihmeeseen tarvitaan AY-liikettä, kun kunnianarvoisa hallituksemme osaa muutenkin toimia työtätekevän väestön parhaaksi näin hyvin? Ollos pois pyyhitty kaikki ilkeät sanat hallituksen autoritaarisuudesta, nepotismista ja sananvapauden rajoittamisesta!

Itselleni pitkät viikonloput avaavat uusia mahdollisuuksia avartaa maailmankuvaa. Kiitos halpalentoyhtiöiden, kuten Valuairin ja Tiger Airwaysin, Singaporesta saa kohtuuhintaisia lentoja lähialueen mielenkiintoisiin paikkoihin, kuten Bangkokiin, Jakartaan ja Balille. Tiedotus kaikille pommeja paukutteleville ja länsimaisia turisteja kaappaaville terroristiryhmille: valmistautukaa, olen tulossa! Ehtisiköhän tälle viikonlopulle vielä löytää jonkin äkkilähdön?

Please, stand behind the yellow line...

Viime viikkoina ihmisiä on kuollut huolestuttavan usein päädyttyään MRT-junan alle. MRT on paikallinen metro (tai oikeastaan kaupunkijuna), jonka vanhimmat linjat kulkevat maan alla ainoastaan ydinkeskustan alueella. Maanalaisilla asemilla on turvaseinämät asemalaiturin ja raiteiden välissä, mutta ne puuttuvat katutason yläpuolelle rakennetuilta asemilta.

Kuolemantapausten syyksi voisi asiaa sen kummemmin tuntematta veikata välittömästi itsemurhaa. Jostain kumman syystä itsemurhan mahdollisuus on uutisoinnissa usein sivuutettu. Esimerkiksi I-S Magazinen mukaan huomattava osa singaporelaisista nukkuu hektisen ja suorituspaineisen elämäntavan takia liian vähän. Siksi monet vaeltavat hämärän rajamailla, ja saattavat tipahdella vaikkapa vahingossa raiteille. Lääkkeeksi on ehdotettu valistuskampanjoita sekä vartijoita partioimaan asemalaitureille. Toisten lähteiden, kuten Channel News Asian, mukaan kyse on kuitenkin ollut melkein kaikissa kuolemantapauksissa itsemurhasta, aivan kuten voisi arvella. Tällöin valistuksella ja kampanjoinnilla ei ole juurikaan merkitystä.

Liiallinen stressi tappaa helposti luovuuden ja innovatiivisuuden. Korkean teknologian yritykset kukoistavat täällä, mutta on muistettava, että ne ovat yleensä ulkomaisten suuryhtiöiden toimipisteitä. Singaporessa perustettuja kansainvälisesti menestyviä korkean teknologian yrityksiä on hyvin vähän; joidenkin tietojen mukaan sellaiseksi voisi laskea ainoastaan Creativen. Vertailun vuoksi mainittakoon, että trenditietoisilla singaporelaisilla on melkein kaikilla Nokian kännykkä, ja hissitkin ovat täällä usein merkkiä Kone. Ehkä stressinhallintakampanjointi voisi olla hyväksi muistakin syistä kuin onnettomuuksien ehkäisemiseksi.

Uskontojen kirjo

Monikulttuurisena maana Singaporessa on myös lukuisten eri uskontojen harjoittajia. Ehkä eniten katukuvassa näkyy buddhalaisuus. Buddhalaisten pikkupyhättöjä näkee mitä erilaisimmissa paikoissa aina food courteista ostoskeskuksiin ja kerrostalojen alapihoihin. Yleensä pyhätössä on jonkinlainen Buddha-patsas sekä tikkuja, joita voi sytyttää käryämään ja tökkiä vaikkapa katukäytävän vierustoille palamaan. Buddhalaisuuteen kuuluu muutenkin kaikenlainen pyromania; suurimpien buddhalaisten juhlapäivien tienoilla suunnilleen koko Singapore tuoksuu palaneelle, kun ihmiset polttelevat paperisilppua jalkakäytävillä ympäri lähiöitä. Metsäpalovaroitusta ei täällä ilmeisesti tunneta.

Monoteistisiin maailmanuskontoihin verrattuna buddhalaisuus vaikuttaa kuitenkin varsin sympaattiselta uskonnolta. Samalla kun kristityt, muslimit ja juutalaiset keskittyvät tappamaan toisiaan, buddhalaiset etsivät lootusasennossa sisäistä rauhaansa. Aasian uskonnot ovat muutenkin luonteeltaan enemmän elämänfilosofioita kuin kiihkeämielistä dogmatiikkaa. No, tieteellisestä näkövinkkelistä ei tietenkään ole yhtään sen järkevämpää uskoa nirvanaan tai sielunvaellukseen kuin jumaliin tai tonttu-ukkoihinkaan. Mutta silti; Herrani, jos minun on joskus pakko hurahtaa johonkin uskontoon, anna sen olla buddhalaisuus! Jooko?

Eri uskontokuntien edustajista näkyvimpiä ovat puolestaan luonnollisesti huivipäiset musliminaiset. Jostain kumman syystä he ovat kaikki jotensakin samannäköisiä; herttaisesti hymyileviä pyöreänpuoleisia malaijeja. Pitävätköhän muslimit tyttäriään syöttöporsaina, jotta he eivät kiihottaisi liiaksi vääräuskoisten lihallisia himoja? Näitä pyöreäkasvoisia musliminaisia näkee usein toimistotöissä valtion ja yliopiston virastoissa ja esimerkiksi passintarkastuksessa. Alkuperäiskansan edustajilla on ymmärtääkseni jonkinlainen erityisasema, jonka takia heitä suositaan palkattaessa työväkeä valtion virkoihin.

Baarikokemuksia

Koska olen yksinäinen susi, käyn aina joskus istuskelemassa baarissa yksikseni. Suomessa tapanani oli naamioitua iltapäivälehden taakse, mutta täällä baarielämän seuraamisessa on vielä muutenkin tiettyä uutuudenviehätystä. Lehtiä ei sitä paitsi useinkaan ole tarjolla. No, joissain paikoissa olen huvittanut itseäni lukemalla esimerkiksi Expat-lehteä, jonka kohderyhmästä kertonee aika paljon esimerkiksi tämä viestiketju, jossa työnantajan maksamassa luksuskämpässä majaileva ja satatuhatta brittipuntaa vuodessa ansaitseva uraohjus valittelee huonoa palkkaansa. Moisille materialisteille me köyhät akateemiset luonnollisesti naurahdamme huvittuneen ylemmyydentuntoisesti.

Baareissa lehden taakse naamioituminen ei onnistu muutenkaan yhtä hyvin kuin Suomessa. Asiakaskunta ei yleensä tunne pakottavaa tarvetta tulla juttusille, mutta useissa paikoissa henkilökunta tuntuu pitävän jonkinlaisena velvollisuutenaan puhutella yksinäisiä ratsastajia. Ilmeisesti yksinäiset istuskelijat ovat täällä sen verran harvinaisia tapauksia, että he jäävät mieleen. Ainakin kolmessa paikassa baarimikko on muistanut minut yhden käynnin perusteella vielä muutaman viikon jälkeenkin; tosin eräs heistä muisteli, että olisin islantilainen.

Eräs hauska havainto baarielämästä on henkilökunnan suunnaton into sujauttaa tuopinalunen aina paikalleen. Monissa paikoissa henkilökuntaa tuntuu olevan runsaanpuoleisesti, ja tuopinalusten asettelijoita ja tilausten vastaanottajia ei yleensä tarvitse kauaa odotella. Sama ilmiö on nähtävissä myös food courteissa ja hampurilaisravintoloissa; pöydästä poistuessa joku on yleensä heti kärppänä paikalla keräämässä käytetyt astiat pois. Sosiaaliturvan taso on alhainen ja kouluttamattoman työvoiman palkkaaminen halpaa, joten tilanne on tietysti ymmärrettävä. Siivoojina ja juomanlaskijoina näkee joskus ihmisiä, jotka olisivat Suomessa luultavasti työkyvyttömyyseläkkeellä; eräässäkin baarissa oli töissä mies, jonka epämuodostuneissa käsissä sormet muistuttivat golfpalloja. En silti usko, että kyseinen mies olisi onnellisempi vapaaherrana - nyt hänellä on ainakin jotain mielekästä puuhaa.

Huomasin muuten, että olin laittanut Bloggerin profiiliin väärän sähköpostiosoitteen, eli .com:in sijasta olisi pitänyt olla .com.sg. Fanipostia en ollut kauheasti edes odotellut, mutta spämmin puuttuminen vähän kummastutti. Voisin nimittäin helposti kuvitella, että osoite Bloggerin profiilissa olisi varsinainen spämmimagneetti. Saa nähdä, pitääkö olettamus paikkansa. Luonnollisesti kyseessä on kertakäyttöosoite, jonka voi tarvittaessa unohtaa.

Pariutukaa, olkaa hyvä

Bisneshenkisillä singaporelaisilla on taipumus keskittyä tienaamiseen ja uraputken rakenteluun. Pariutumisleikit jäävät monilta vähemmälle huomiolle. Mutta onneksi on valtio, joka huolehtii pienestä kansalaisesta. Jotta kansakunnan tulevaisuus olisi turvattu, perhepolitiikka on yksi hallituksen painopistealueista. Vauvoista maksetaan selvää rahaa, ja jo vuosia valtakunnassa on toiminut valtiollinen parinvälitystoimisto - tai oikeastaan kaksikin. SDU (Social Development Unit - koiranleuat ovat tietysti vääntäneet lyhenteen merkityksen muotoon Single, Desperate and Ugly) keskittyy yliopistotutkinnon suorittaneisiin sinkkuihin ja SDS (Social Development Service) alemman koulutustason eläjiin. Nyttemmin on ehdotettu virastojen yhdistämistä. Pelkona tosin on, että väliinputoajiksi jäävät kouluttamattomat miehet ja koulutetut naiset, koska naiset ovat miehiä haluttomampia naimaan koulutuksellisesti alempitasoista kumppania.

Panu ja Boredomin Lordi ovat jälleen kerran havainneet ja tuoneet blogeissaan esille ulkomaalaisten etulyöntiaseman naismarkkinoilla. Todellisuus ei ole tietenkään ihan niin auvoinen. Muistanpa eräänkin britin, joka valitteli Suomessa sitä, että tytöt hakeutuvat hänen seuraansa harjoitellakseen puhumaan englantia, vaikkeivät muuten olekaan hänestä kiinnostuneita. Naiset näyttävät muutenkin usein ihastuvan ulkomaalaisiin miehiin väärin perustein. Köyhissä maissa tytöt eivät ihastu valkoiseen mieheen, vaan hänen oletettuun rahapussiinsa. Muut saattavat kuvitella, että ulkomaalainen mies pystyy repäisemään heidät irti tylsästä arkitodellisuudesta ja viemään heidät seikkailemaan eksoottisiin maihin ja tutustumaan uusiin kulttuureihin. Kestävää ja onnellista parisuhdetta voi olla hankala rakentaa sellaisista lähtökohdista. Arki on kuitenkin arkea, olipa kumppani mistä maasta tahansa. Seikkailut ja lomaromanssit ovat tietysti asia erikseen.

Mutta jos ulkomaalaisia todellakin käy naismenestyksen takia kateeksi, voi tietysti itsekin muuttaa ulkomaille ja jättää kaiken entisen taakseen. Singaporea en kauheasti suosittele. Täällä valkoisia rikkaita expatteja on ennestäänkin tarpeeksi, ja kulttuurinen eksoottisuusetukin Aasian McDonaldsissa on kyseenalainen. Mutta menkääpä vaikka Malesian maaseudulle, Indonesian pikkusaarille tai Thaimaan takametsiin. Eiköhän sieltä löydy kilteimmälle ja kunnollisimmallekin nörttipojalle ottaja.

Kuolema kurjille!

Jostain kumman syystä blogiini on eksytty viime aikoina usein hakusanalla kuolemanrangaistus. En tiedä, mistä moinen buumi; onko Suomessa ollut erityisen paljon julkista keskustelua kuolemanrangaistuksesta viime aikoina?

Joskus leikittelin ajatuksella, että itsemurhan voisi tehdä salakuljettamalla huumeita Singaporeen. Hankkisi vaikka Malesiasta nipin napin kuolemantuomiorajan ylittävän määrän jotain laitonta substanssia. Sitten läväyttäisi huumepussukan tiskille rajatarkastuksessa. Tietysti tätä ennen pitäisi kertoa soveliaille tahoille kirjeessä suunnitelmistaan kirjeessä ja laittaa kirjeet postiin.

Tuommoinen teko herättäisi monenlaista eettistä pohdiskeltavaa. Tempaus ei aiheuttaisi mitään vahinkoa kenellekään, koska kiinnijääminen olisi suunniteltu ennakolta ja huumeet joutuisivat siis takavarikkoon. Päin vastoin, teon ansiosta kyseinen huumelasti saataisiin pysyvästi pois kadulta. Kuitenkin Singaporen rikoslain mukaan ainoa mahdollinen rangaistus tietyn huumausainemäärän salakuljetuksesta on kuolemantuomio. Itsemurhakandidaatti saisi sälytettyä likaisen työn valtiolle. Valtiosta tulisi murhaaja ilman lieventäviä asianhaaroja.

Toinen juttu on tietysti se, että oikeatkin salakuljettajat ovat vain pikkutekijöitä ketjussa. Varsinaisilla huumeparoneilla kuolemanrangaistusvaaraa ei ole. Voisin ehkä vielä jotenkin ymmärtää kuolemanrangaistuksen paatuneimmille murhamiehille, koska murha on sentään täysin peruuttamaton teko. Huumeiden salakuljetus sen sijaan on vain yksi pieni osa vahingollista toimintaa. Ketjun muut osat, kuten tuotanto, markkinointi ja myynti, ovat vähintään yhtä tärkeitä osia huumekaupassa.

Kuolemanrangaistuksen logiikka perustuu pelotevaikutukseen. Mädät omenat voidaan uhrata, koska sitä pidetään yhteiskunnan kannalta parhaimpana vaihtoehtona. Tässä logiikassa unohtuu vain se, että myös ne mädät omenat ovat ihmisiä, osa yhteiskuntaa. Jako tavallisiin hyviin ja uhrattaviksi kelpaaviin pahoihin ihmisiin on aina enemmän tai vähemmän keinotekoinen ja kulttuurisidonnainen. Entäpä jos kuolemanrangaistuksen julkisesta kritisoinnistakin saisi kuolemantuomion?

Katson maalaismaisemaa...

Lauantaina tiedekunta järjesti päivän reissun Malesian puolelle. Kävimme tutustumassa hedelmätarhaan ja kalastajakylään. Malesian maaseutu oli suunnilleen sellaista, kuin olin kuvitellutkin, ehkä jopa hieman siistimpää. Tie kulki läpi laajojen palmumetsien, joissa palmut seisoivat viivasuorissa riveissä kuin roomalaiset sotilaat ikään. Rapistuneiden hökkeleiden lisäksi maalla näkyi myös taloja, jotka saisivat suomalaisetkin omakotiasujat kateellisiksi.

Maaseutukierroksen päätteeksi palasimme Singaporeen Johor Bahrun rajakaupungin kautta. Aiemman JB-vierailuni jälkeen arvelin, että ydinkeskustan ulkopuolella olisi joukko betonilähiöitä. Nähtävästi olin väärässä. Singaporemaisia betonikolosseja ei näkynyt paljoakaan. Laitakaupungin rakennuskanta muodostui pääosin kaksi- tai kolmekerroksisista asuin- ja liikerakennuksista. Bussin ikkunasta laitakaupungin alueet vaikuttivat paikoin jopa eläväisemmiltä kuin varsinainen ydinkeskusta. Maaseudun ja kaupungin rajamailla oli laajoja myllättyjä alueita, joille rakennettiin parhaillaan kokonaisia uusia asumalähiöitä, nähtävästi enimmäkseen rikkaammalle väelle. Vaikutelmani mukaan JB vaikutti joukolta pikkukaupunkeja, jotka ovat vasta kasvamassa yhteen. Seutu ylipäätään näytti käyvän parhaillaan läpi suurehkoa muutos- ja kasvuprosessia.

Reissun aikana näimme kolarin jälkiselvittelytilanteen parissakin paikassa. Singaporen kurinalaisuuteen tottuneille malesialainen liikenne on selvästi villimpää. Singaporen puolella eron saattoi huomata vilkkaassa risteyksessä raja-aseman lähellä. Liikennevalojen lisäksi paikalla oli myös poliisipartio ohjailemassa Malesiaan palaavia kurittomia malesialaisautoilijoita ja moottoripyöräilijöitä.

Vaikka Singapore on yksi maailman selkeimmistä vapaakaupan airueista, tuontirajoitukset yksityishenkilöille ovat tiukkoja. Singaporen puolella ennen raja-asemaa kylteissä kehotetaan autoilijoita tankkaamaan ennen rajanylitystä, koska lain mukaan maasta lähtiessä tankissa täytyy olla vähintään kolme neljäsosaa polttoainetta. Kasveille ja ruokatarpeille on asetettu tuontirajoituksia hygieniasyistä. Tupakkaa ja alkoholia ei saa tuoda Malesiasta verovapaasti, joten tuonti ei käytännössä kannata. Purukumin, piraattilevyjen ja pornon tuonti on luonnollisesti kokonaan kiellettyä.

Kampuksen arki

Eilen olin ensimmäistä kertaa tiedekunnan työntekijöiden kokoontumisessa, jossa käytiin kalvosulkeisten muodossa läpi ajankohtaisia asioita. Haaviin olisi periaatteessa voinut tarttua kaikenlaista hyödyllistä informaatiota. Ikävä kyllä, jutuista aika suuri osa meni puhtaasti ohi, koska en tunne kovinkaan hyvin paikallista yliopistojärjestelmää, ja ihmiset käyttivät puhuessaan minulle käsittämättömiä lyhenteitä ja ad hoc -termejä. Esimerkiksi tiettyihin kursseihin viitattiin pelkillä kurssinumeroilla.

Yliopiston yritysmäinen hallintojärjestelmä tuli toki selväksi. Esityksistä suuri osa liittyi tavalla tai toisella talousarvioihin ja rahankäyttöön. Myös työntekijöiden kannustinjärjestelmät tuntuivat kovin samanlaisilta kuin yritysmaailmassa. Julkaisutoiminnan laatua arvioidaan rankkausjärjestelmällä. Konferenssit on ryhmitelty niiden arvostuksen perusteella kolmeen kategoriaan. Ykkösryhmän konferenssien hyväksymisprosentti on tyypillisesti alle 20%, joten hyväksytty julkaisu ykkösryhmässä on hyvä saavutus. Kakkosryhmän konferensseihin seula matka-avustuksille on tiukempi. Kolmosryhmän konferensseihin matka-avustuksia ei pääsääntöisesti myönnetä, ellei kysymyksessä ole joku lähialueella järjestettävä tapahtuma.

Opiskelujärjestelmästä tiedän jonkin verran. Perustutkinto on BSc, eli suomalaisittain kandidaatti. BSc-tutkintojakin on kahta eri lajia, eri kolmevuotinen BSc ja nelivuotinen BSc with Honours. Jälkimmäinen lienee jo aika lähellä kotoista maisteria. Nelivuotiseen tutkinto-ohjelmaan valitaan parhaimmat opiskelijat halukkuutensa sekä ensimmäisen vuoden opintomenestyksen perusteella. Liian huono opintomenestys johtaa ensin akateemiseen varoitukseen ja koeajalle, sitten opinto-oikeuden menetykseen. Järjestelmää voisikin kuvata fraasilla tulos tai ulos. Lisäksi on erilaisia erityisohjelmia sekä arvosanoihin perustuvia luokittelujärjestelmiä, joiden seurauksena kilpailu arvosanoista pysyy kiivaana myös siinä vaiheessa, kun opiskelija jo tietää selviytyvänsä jatkoon seuraavalle kierrokselle. Singaporelaisopiskelijat näyttävätkin pänttäävän lähes kaikkialla; ruokalan pöydissä, ruuhkabussissa ja jopa hampurilaisbaareissa. Kirjojen ääreen nukahtanut opiskelija ei ole mitenkään harvinainen näky kampuksella.

Jatko-opiskelu tuntuu myös suomalaiseen järjestelmään verrattuna tiukalta. Jatkotutkintoja ovat MSc (maisteri) ja PhD (tohtori). Näiden ero on siinä, että MSc-tutkinto painottaa kurssisuorituksia ja PhD tutkimustyötä. MSc-opiskelijat ovat usein teollisuudessa työskenteleviä osapäiväopiskelijoita, jotka haluavat päivittää osaamistaan. Liian huono opintomenestys tohtoriopinnoissa voi myös johtaa siihen, että opiskelija joutuu vaihtamaan MSc-linjalle. MSc-tutkinto tuntuu siis olevan jonkinlainen akateemisten väliinputoajien tutkinto, vastaten siis hieman suomalaista lisensiaattia.

Ennen väitöstilaisuutta tohtoriopiskelijoiden täytyy selviytyä läpi kolmesta eri karsintavaiheesta. Jatko-opintojen ensimmäisen vuoden jälkipuoliskolla opiskelijan täytyy suoriutua valintakokeesta, joka koostuu tutkimuspaperin laadinnasta, suullisesta esityksestä sekä suullisesta kokeesta. Vuosi tämän jälkeen opiskelijan täytyy laatia ja saada hyväksytyksi ehdotus väitöskirjan aiheesta. Lopuksi väitöskirjatyö täytyy hyväksyttää esitarkastusvaiheessa, johon sisältyy myös suullinen esitys arviointeineen. Olen joutunut seurailemaan erään tohtoriopiskelijan taistelua valintakoevaiheessa. Hän on epäonnistunut kokeessa kerran, ja uusinnan hylkääminen tietäisi lähtöpasseja paitsi yliopistosta, luultavasti myös koko Singaporesta. Ei käy kateeksi.