Oppia ikä kaikki

Jatko-opiskelu Singaporessa näyttää olevan hieman erilaista kuin Suomessa. Suomessahan ainakin teknillisillä aloilla näyttää olevan periaatteessa kaksi tietä tohtoriksi. Helpoin tapa on hankkiutua perustutkinto-opiskelun loppuvaiheessa yliopistolle töihin. Hyvällä tuurilla päätyy hyvään tutkimusryhmään, jossa ilmapiiri on innostunut ja tutkijat tukevat toisiaan. Julkaisuja syntyy tasaiseen tahtiin, oppia karttuu ja muutaman vuoden kuluttua väitöskirja on valmis. Sen jälkeen akateeminen uraputki vie post-dociksi ulkomaille, kokemusta karttuu lisää ja ennen pitkää nuori tutkija on riittävän pätevä hakemaan professorin virkoja.

Kivisempi tie on mennä töihin teollisuuteen ja rakennella väitöskirjaa työn ohessa. Suomi on täynnä "oikeissa" töissä käyviä IT-alan jatko-opiskelijoita. Kokemusta ja oppia karttuu toki tälläkin tavalla, ehkä jopa enemmän kuin yliopiston tutkijana. Väitöskirjatyö tosin edistyy useimmiten suhteellisen hitaasti, jos ollenkaan. Mutta aikaa on, koska yliopistolta ei hevillä potkita pois.

Singaporessa (ja Aasiassa yleisemminkin) kuvio on hieman erilainen. Tohtoriopintojen suorittamiseen on aikaa vain neljä vuotta, ja opintojen etenemistä valvotaan tiukasti. Väitöskirjaprojektin läpivienti sivutoimisesti opiskellen ei käytännössä onnistu. Toimeentuloa helpottaa toki se, että tohtoriopiskelijat ovat yleensä yliopiston palkkalistoilla tai stipendillä. Käytännössä useimmat eivät ehdi näin lyhyessä ajassa kehittyä itsenäisiksi tieteentekijöiksi, vaan väitöskirjat perustuvat yleensä enemmän tai vähemmän ohjaavan professorin ideoihin ja vanhaan pohjatyöhön. Professoreillahan on myös henkilökohtainen motiivi tunkea opiskelijansa tutkintoputken läpi, koska ohjatuista väikkäreistä saa famea, aivan kuten papereistakin.

Suomalainen järjestelmä kannustaa ehkä laiskotteluun, mutta sen hyvä puoli on siinä, että väitellyt tohtori varmasti ymmärtää alastaan ainakin jotain. Aasiassa väitelleiden kohdalla en olisi asiasta aina ihan varma.