Lehdistökatsaus

Eilen tuli lueskeltua paikallista City-lehden vastinetta, eli I-S Magazinea. Lehdessä oli varsin avoimesti kirjoitettu juttu Singaporelle ominaisesta itsesensuurista. Vuosien saatossa singaporelaiset ovat joutuneet huomaamaan ajautuvansa erilaisiin vaikeuksiin ylitettäessään sananvapauden kirjoittamattomat lait, mikä on tehnyt ihmisistä varovaisia puheissaan ja teoissaan. I-S Magazinen jutussa kerrottiin esimerkiksi, kuinka jotkut olivat laittaneet lapsensa asialle ostamaan oppositiopoliitikon kirjoittaman kirjan, jottei henkilö itse tule nähdyksi kirjaostoksilla.

Suunta tuntuisi kuitenkin olevan kohti suurempaa vapautta. Uusi pääministeri on luvannut mahdollisuuden järjestää puhetilaisuuksia ilman lupamenettelyä. Virallisesti kiellettyinä aiheina säilyy kuitenkin rotu ja uskonto. Epävirallisesti kiellettyjä aiheita on tietysti muitakin. Sananvapauskysymys itsessään ei tunnu olevan suurikaan tabu, ainakaan viime aikojen lehtikirjoittelusta päätellen. I-S Magazinessakin listataan viikoittain sananvapauden rajoihin myönteisesti ja kielteisesti vaikuttavia uutisia "kieli poskessa". Samassa yhteydessä sananvapauskehitystä kuvataan myös näppärällä käyrällä.

The Straits Timesissa viikon puheenaihe on ollut sananvapauskysymysten lisäksi vauvatuotanto (en viitsi linkata suoraan mihinkään artikkeliin, koska ne näköjään siirretään arkistoon kolmessa päivässä). Singaporelaiset lisääntyvät hälyttävän verkkaisesti, joten herra pääministeri on lupaillut lisää taloudellisia etuja vauvojen tehtailusta. Samantapaiset huolenaiheet ovat olleet esillä myös Suomessa. Mahtaisivatkohan muuten singaporelaisbloggaajat uskaltaa propagoida vapaaehtoista lapsettomuutta yhtä avoimesti kuin muutamat suomalaiset?

Minkähän takia muuten The Straits Timesin yleisönosastokirjoitukset vaikuttavat niin perin lapsellisilta? Ilmeisesti olen lukenut viime aikoina liikaa blogeja, ja hyvän mielipidekirjoittelun kriteerini ovat nousseet. Ehkä Blogistanin mielipidekirjoittelu hakkaa tasoltaan myös suomalaiset yleisönosastot, niitäkään kun ei ole tullut viime aikoina pahemmin luettua.

Rusinapullateoria

Markkinaliberalismin kannattajat käyttävät usein Singaporea malliesimerkkinä vapaaseen markkinatalouteen sekä ankariin rikoslakeihin perustuvan hallintojärjestelmän toimivuudesta. Tarkemmin katsottuna Singapore kuitenkin osoittautuu varsinaiseksi opportunismin linnakkeeksi. Terveydenhuolto- ja koulujärjestelmä toimivat puhtaasti markkinatalouden pelisäännöillä. Toisaalta käsitys vapaista markkinoista käy kyseenalaiseksi, kun muistetaan, että esimerkiksi pornografia ja kasinotoiminta on tiukasti kiellettyä. Valtio myös osallistuu liike-elämään vahvalla panoksella omistamiensa yhtiöiden kautta. Täkälainen järjestelmä näyttääkin olevan sekoitus anarkokapitalismia ja suoranaista sosialismia siten, että hallitus pyrkii noukkimaan rusinat pullasta hyödyntämällä molempia järjestelmiä sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu edullisimmalta.

Singapore on toki avoin ulkomaisille sijoituksille ja kannattaa vapaakauppaa. Tämä on paikallisesta näkökulmasta järkevää, koska Singaporessa ei ole laajamittaista maataloutta tai kaivosteollisuutta. Ei siis ole mitään sellaista paikallista perustuotantoa, jota hallituksen pitäisi suojella tuontitulleilla. Päin vastoin, esimerkiksi elintarvikkeiden osalta Singapore on suuresti riippuvainen ulkomaisesta tuonnista. Paikallinen teollisuus - esimerkiksi öljynjalostus - tuottaa korkean jalostusasteen tuotteita ensisijaisesti ulkomaan markkinoille. Mikäpäs siinä sitten vapaakauppaa harrastaessa.

Ankarien lakien ja valvonnan tehtävänä on taata yhteiskuntarauha ja pitää esimerkiksi huumeongelma kurissa. Singapore on tiheään asuttu, selkeärajainen saarivaltio, jossa valvonta on suhteellisen helppoa. Kuolemanrangaistuspelotteesta huolimatta huumeita virtaa kuitenkin myös tänne. Aina löytyy kuriiriksi joku epätoivoinen rutiköyhä malesialainen tai thaimaalainen, joka on äkkirikastumisen toivossa valmis riskeeraamaan henkensä. Siksi Singaporen esimerkki ei saa minua vakuuttuneeksi siitä, että tiukka lainsäädäntö ja kontrolli olisivat yleismaailmallisesti toimiva ratkaisu rikollisuuden kitkemiseksi.

Singaporessa hallinto haluaa isovelimäisesti ohjailla ja valvoa kaikkea mahdollista. Vaikka pornografia ja purukumi ovat kiellettyjä, prostituutio on yllättäen laillista - tosin vain määrätyillä alueilla. Syy on yksinkertainen: prostituution painuminen maan alle olisi hallituksen mielestä isompi paha kuin sen salliminen tiukasti valvottuna. Kaupunki on meriliikenteen solmukohta, joten ulkomaisia merimiehiä on maassa paljon. Näissä oloissa ilotyttöbisnes olisi käytännöllisesti katsoen mahdotonta tukahduttaa lainsäädännöllisin äärikeinoin.

Poliittinen järjestelmä Singaporessa on myös mielenkiintoinen. Muutama viikko sitten valtio sai uuden pääministerin, järjestyksessään vasta kolmannen koko itsenäisyyden aikana. Uusi pääministeri on ensimmäisen pääministerin poika, ja nimitys on ollut tiedossa jo kauan etukäteen. Vaalilait on säädetty sellaisiksi, että hallitsevan PAP-puolueen asemaa on hyvin hankala horjuttaa. Siksi puolue voikin kehittää valtiota pitkäjänteisesti, kun liiga on käytännössä suljettu ja sarjasopimuksen menettämistä ei tarvitse pelätä. Tämä käy hyvin ilmi esimerkiksi tuoreen pääministerin puheesta. Systeemiä ei voi kuvata parhaalla tahdollakaan demokraattiseksi, mutta siinä on toki hyvätkin puolensa. Ministerit harjaantuvat tehtäviinsä pitkien nimitystensä aikana. Suomen kaltaisissa maissa ministerit vaihtuvat usein, jolloin todellista valtaa ministeriöissä käyttävät usein ministeriön vakinaiset virkamiehet.

Olympialaisten hengessä

Blogin kirjoittaminen tuntuu tällä haavaa väkinäiseltä. Mitään kauhean mielenkiintoista ei ole viime aikoina sattunut. Uskokaa tai älkää, myös ulkomailla voi olla joskus tylsää. Mutta eipähän tarvitse hytistellä suomalaisen syksyn koleudessa, njäh njäh.

Olympialaiset ovat nähtävästi käynnissä. Singaporesta mukana on vaatimaton kuudentoista urheilijan joukkue, eikä mitalisadetta taida olla tiedossa. Vaikka Singaporen urheilukentät ovat ahkerassa käytössä ja televisio tunkee tuutistaan ulos urheilua yötä päivää, en osaisi nimetä ainoatakaan tunnettua singaporelaisurheilijaa. Urheilulla on kuitenkin perinteisesti ollut ympäri maailman merkittävä rooli isänmaallisten tunteiden nostattajana, ja kansallisen yhteishengen nostattaminen tuntuu olevan Singaporen hallituksen tärkeysjärjestyksessä varsin korkealla. Ihmettelenkin, miksei kilpaurheilua ole valjastettu täällä patriotismin veturiksi, kuten esimerkiksi Suomessa.

Ilmeisesti singaporelaisten päämäärärationaalisuus heijastuu urheiluharrastusten suosioon, kuntoliikuntahan on hyväksi terveydelle. Kilpaurheiluun sen sijaan ei olla valmiita panostamaan, mikä lienee järkevää sekin. Kansakunnan taloudellista kilpailukykyä kilpakenttien ammattigladiaattorit eivät suuremmin edistä. Terveyskin taitaa dopingkierteessä ennemmin heikentyä kuin parantua. Sirkushuveja kaipaaville muiden maiden ammattiurheiluteollisuus tuottaa riittävästi urheiluviihdettä.

Televisiosta sattui muuten silmiini mainos, jossa pellejoukkue lähetetään laskuvarjojääkärityyliin viihdyttämään miestä jonnekin keskelle maaseutua. Mainostaja oli yllättäen Nokia: "Get entertained anywhere", tai jotain sinne päin. En tiedä, onko kyseistä mainosta näytetty Suomessa. Armeijapropagandaan tottuneiden singaporelaisten huumorintajuun tuo saattaa kolahtaa, mutta minun mielestäni mainos oli pöhkö. Mielenkiinnon vuoksi olisi ihan kiva tietää eri maiden raadien arvostelut.

Elämän pieniä iloja ja kiusoja

Kävin tutustumassa paikalliseen opiskelijajuhlintaan. Toisin kuin yleensä opiskelijapippaloissa Suomessa, ajankohta oli lauantai - muutenhan joku voisi vaikka myöhästyä seuraavan aamun luennolta, hui kauhistus. Suomalaiseen haalariörvellykseen verrattuna meno oli muutenkin varsin kilttiä. Ohjelmaan oli panostettu: bileiden Brasilia-teemaan liittyen illan aikana nähtiin aika korkeatasoisia tanssi- ja musiikkiesityksiä, sekä vähän vähemmän korkeatasoisia kisailuja. Muilta osin juhlat eivät juurikaan eronneet normaalista ravintolaillasta. Länsimaista opiskelijaväkeä oli myös paikalla, esimerkiksi NUS:n suomalainen vaihtarikaarti lähes kokonaisuudessaan. Sosiaalinen kanssakäyminen suomen kielellä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan teki hyvää.

Viime aikoina on ärsyttänyt väentungos. Bussivuorot yliopistolle ovat olleet viime viikosta lähtien täynnä kuin ammuttuna. Kesäkuukausina pysäkin ohi hurauttaneen ylitäyden bussin perässä tuli yleensä melkein välittömästi toinen puolityhjä. Nyt peräkkäisiä busseja on mennyt pahimmillaan pysäkin ohi kolme, ja siinä neljännessäkin jouduin seisomaan tukalasti etuosassa. Vaadin välittömästi lisää vuoroja bussireitille numero 151.

Yliopiston ruokalan edessä on menossa jonkinlaiset opiskelijoiden messut, ja ryysistä riittää täälläkin. Ruokaa ei saa ilman varttitunnin jonotusta. Täytynee lykätä lounas suosiolla kello lähemmäs kello kolmea. Siinä vaiheessa tosin jotkin ruokalajit alkavat olla jo lopuillaan tai muuten heikoissa kuosissa. Argh.

Kansojen vauraudesta ja älykkyydestä

Pappa-Vanhasen lausunnot näyttävät herättävän tunteita Suomessa. Kohuttu tutkimus vaikuttaa nollatutkimukselta. Varmasti älykkyystesteillä mitattavan keskimääräisen älykkyysosamäärän ja kansakunnan vaurauden välillä on yhteys, mutta syy-seuraussuhde näyttää kääntyneen Vanhasen tulkinnoissa päälaelleen. Vaikka älykkyystestejä mainostetaan culture fair -testeinä, sitä ne eivät tietenkään ole. Vai voiko joku muka ihan tosissaan väittää, että kouluja käymätön Afrikan neekeri - siis sellainen, joka ei veikkaa - olisi Mensan kuviopäättelytestissä lähtökohtaisesti samalla viivalla kuin virikkeellisessä ympäristössä kasvanut, koulunsa käynyt aasialainen tai länsimaalainen?

Väitetään, ettei älykkyystesteihin voi harjoitella. En usko tuota. Jos joku ratkoo Mensan testien kaltaisia tehtäviä pikkulapsesta lähtien, hän aivan varmasti kehittyy vähitellen paremmaksi testien ratkojaksi kuin hänen identtinen kaksosensa, joka ei harjoita vastaavaa aivojumppaa. Suomessa ala-asteen oppilaat aloittavat matematiikan opintonsa laskemalla yhteen pallukoita. Kaksi pallukkaa ynnä kolme pallukkaa on viisi pallukkaa. Länsimaissa jokainen on jo nuorena nähnyt tietokonepelejä ja valomainoksia, joissa teksti vierii eri suuntiin tiettyjen yksinkertaisten sääntöjen mukaisesti. Ellei tämä kehitä kuviopäättelytesteissä mitattavia ominaisuuksia, mikä sitten?

Kuulemma korkeimmat keskimääräiset älykkyysosamäärät on mitattu Itä-Aasiassa, ilmeisesti Japanissa ja Kiinassa. Uskoakseni selitys löytyy kirjoitusjärjestelmästä. Tuhansien merkkien opiskelu vaatii varmasti erilaisten muistisääntöjen kehittelyä: kun yhtä väkästä kiertää tiettyyn suuntaan, merkitys muuttuu tietyllä tavalla. Kuulostaa kovasti kuviopäättelytesteissä vaadittavalta ajattelutavalta. Lisäksi kiinalaisessa kulttuuripiirissä - myös esimerkiksi Singaporessa - vaikuttava konfutselaisuus (joka ei ole uskonto, vaan lähinnä yhteiskuntafilosofia) erityisesti korostaa koulutuksen merkitystä.

Tietysti älykkyystesteillä mitattava älykkyys on osittain myös periytyvä ominaisuus. Elinympäristön vaikutus lienee kuitenkin huomattavasti suurempi. Vai uskooko joku tosissaan, että vauvana Afrikasta korkeakoulutettuun (mustaan) yhdysvaltalaisperheeseen adoptoitu lapsi suoriutuisi aikuisena Mensan testistä huonommin kuin hänen Afrikkaan jäänyt identtinen kaksosensa?

Joskus taannoin tuli käytyä jossain tieteellisessä tietotekniikka-alan konferenssissa Yhdysvalloissa. Oli helppo panna merkille, että valtaenemmistö yhdysvaltalaisten yliopistojen edustajista oli ulkonäkönsä perusteella intialaista tai itäaasialaista syntyperää. Suurin osa valkoihoisista oli eurooppalaisia. En voinut välttyä vaikutelmalta, että Yhdysvaltain valkoinen väestö on ulkoistanut kovien luonnon- ja insinööritieteiden vaatiman ajattelutyön parempaa elämää etsiville siirtolaisille. Valkoiset anglosaksiset protestantit ovat ilmeisesti huomanneet, että enemmän rahaa saa vähemmällä vaivalla opiskelemalla vaikkapa juristiksi. Kansantaloudelle perustutkimus ja tuotekehitys on kuitenkin elinehto. Voisinkin ennustaa, että Yhdysvaltain valkoinen väestö on pitkällä tähtäimellä ajautumassa älylliseen rappioon. Syyt ovat kulttuurisia, eivät geneettisiä.

Edit: 'henkiseen rappioon' -> 'älylliseen rappioon'. Amerikan _henkistä_ rappiotahan on ennustettu jo vaikka kuinka kauan varsin toisenlaisilla argumenteilla...

Happy birthday, Singapore!

Eilen vietettiin Singaporen itsenäisyyspäivää. Uteliaisuudestani menin hengailemaan kansallisstadionin liepeille ja seurailemaan meininkiä, vaikkei minulla ollutkaan lippua itse tapahtumaan. Stadionin pihalla parveili laumoittain mielikuvituksellisiin perhos- ja orkideapukuihin sonnustautuneita esiintyjiä. Varsinaisen shown juonta saattoi tosin stadionin ulkopuolelta vain arvailla. Silti lukuisat paikalliset olivat kerääntyneet stadionin parkkipaikalle, joillakin mukanaan vieläpä pieni kannettava televisio, josta ohjelmaa saattoi seurata.

Singaporen itsenäisyyspäiväjuhlien kohokohta oli selkeästi suunnattu koko kansalle. Pelkästään esiintyjiä täytyi olla useita satoja, ellei jopa tuhansia. Suomalaiseen itsenäisyyspäiväperinteeseen verrattuna kontrasti on mielenkiintoinen. Singapore juhlii itsenäisyyttään tarjoamalla kansalle loisteliaan shown. Suomen itsenäisyyspäivän kohokohta on linnan juhlat, joihin tarkoin valittu eliitti kokoontuu pönöttämään.

Vertailukohta on mielenkiintoinen, koska Singapore on leimallisesti luokkayhteiskunta. Erityisen selkeästi Singapore on luokkayhteiskunta verrattuna Suomeen, jossa paperitehtaan duunarin elintaso saattaa olla paljon korkeampi kuin yliopistokoulutetun toimistotyöläisen. Itsenäisyyspäiväjuhlissa roolit kääntyvät ikään kuin päälaelleen. Singaporelaiset ovat hetken ajan kuin yhtä suurta perhettä, luokkaeroista välittämättä. Suomalaisessa juhlaperinteessä puolestaan ennemminkin muistutetaan rahvasta eliitin olemassaolosta. Eliitti juhlii linnassa, ja rahvas arvostelee pukuja television ääressä. Asetelman kruunaavat "luokkasotaa" huutelevat, limusiinien konepelleillä hyppivät kuokkavieraat.

Wannabe-yhteiskuntakriitikkona mieleni tekisi sivaltaa jollakin molempia systeemejä syvästi paheksuvalla loppukommentilla. Ehkäpä molemmat juhlakäytännöt ovat kuitenkin vallitsevissa oloissa parhaat vaihtoehdot. Singaporelaiset saavat sirkushuvinsa ja annoksen yhteisöllisyyseuforiaa. Suomalaiset maan matoset puolestaan saavat terveellisen muistutuksen omasta keskiluokkaisuudestaan ja keskinkertaisuudestaan. Nöyrtykää, kurjat!

Meininkiä paratiisissa

Tein lyhyen päivävierailun ulkomaille, eli käväisin Indonesiassa. Tarkemmin sanottuna Bintanin saarella. Alue on singaporelaisten keskuudessa tunnettu lomanviettopaikka. On helppo ymmärtää, miksi. Bintan International Resorts on oikeastaan Singaporen enklaavi vieraalla maalla. Alue on singaporelaisten siisteysnormien mukainen, ja valuutaksi käy Singaporen taala. Singaporen hälinästä ja hektisyydestä poiketen tunnelma on kuitenkin leppoisan rauhallinen. Lomanviettoalueiden ympärillä on silkkaa viidakkoa. "Oikeasta" Indonesiasta resorttialue ei tietenkään anna totuudenmukaista kuvaa. Mutta tärkeintähän ei ole tutustua kulttuuriin, vaan kerätä leimoja passiin...

Vierailemani alue itsessään muistutti yleisvaikutelmaltaan hieman suomalaisia leirintäalueita, tosin telttailun sijasta majoitusvaihtoehtoina olivat vain mökit ja hotellit. Ihmiset olivat erittäin ystävällisiä, jopa maahantulovirkailijoilta irtosi hymy ja kohtelias tervetulotoivotus. Lienee elinehto matkailubisneksessä. Turistien määrä saarella ei tuntunut häiritsevän suurelta, vaikka Singaporessa oli itsenäisyyspäivän johdosta pitkä viikonloppu. Siistillä ja rauhallisella resorttialueella tuntui täysin absurdilta tajuta olevansa maassa, jonka toisessa kolkassa käydään sisällissotaa.

Virallisen politiikan mukaisesti Indonesiaan vaaditaan viisumi niiden maiden kansalaisilta, jotka vaativat viisumin indonesialaisilta. Esimerkiksi suomalaiset saavat kuitenkin ostaa viisumin maahantullessaan kahdeksallatoista Singaporen dollarilla, joten käytännössä kysymyksessä on pelkkä maahantulovero. Noh, sainpahan passiini hienon viisumitarran, jossa on hologrammit ja kaikki. Lieneekö käytäntö kuitenkaan ihan loppuun asti harkittu, koska ainakin pari jututtamaani suomalaisexpattia kertoi laittaneensa Indonesian boikottiin viisumipakon takia. Bintanin matkailuyrittäjiä mahtanee harmittaa, mikäli muutkin länsimaiset expatit ovat vähentäneet vierailujaan alueelle. Päivän kuvana ravintolatunnelmaa Bintanilta, kaukana Singaporen urbaanista sykkeestä.

Laivayhtiöllä oli muuten käytössään miellyttävä järjestelmä: maihinnousukortin mukana sai tietokoneella printatun ja esitäytetyn maahantulokaavakkeen! Siis sen lapun, johon pitää täytellä maahantuloviranomaisia varten nimi, passin numero, lennon tai laivavuoron numero, kansalaisuus, vierailun tarkoitus ja niin edelleen. Tuollaista palvelua kun saisi lentoyhtiöiltäkin! Eihän sen kaavakkeen täyttö nyt niin hirveän suuri vaiva ole, mutta perustietojen osalta kuitenkin turhaa työtä, kun homman voisi hoitaa näinkin.

Ilmoja pitelee

Suomessa on kuulemma tulvinut viime viikkoina, ja helteistä on päästy nauttimaan vasta elokuussa. Täälläpäin lämpötilat menettävät merkityksensä. En ole nähnyt ensimmäistäkään julkista isoa lämpötilanäyttöä missään. Suomessahan niitä on kaikkialla. Lämpötila pysyttelee jatkuvasti suunnilleen samoissa lukemissa: yöllä +25 C, päivällä +30 C, plusmiinus muutama hassu aste satunnaista vaihtelua. Lämpömittaria ei yksinkertaisesti tarvita, koska vilkaisu taivaalle kertoo kaiken oleellisen. Auringonpaisteessa on hiostuttavan kuuma, tosin tuulenvire viilentää usein mukavasti. Jos on pilvistä, ilma tuntuu hieman viileämmältä.

Trooppiset sateet ovat usein hyvin rankkoja. Ne tulevat kuitenkin useimmiten lyhyinä kuuroina, joten suomalaistyyppisiä viikon yhtämittaisia syyssateita ei tarvitse pelätä. Tulvistakaan ei taida olla suurempaa vaaraa: sadevettä varten on rakennettu syviä ojia teiden vierustoille ja vesi johdetaan tehokkaasti sadevesiviemäreitä pitkin ensin reilunkokoisiin kanaviin ja edelleen mereen. Ihmisten mukavuutta silmälläpitäen täällä on paljon katoksia sadekuurojen varalta. Usein esimerkiksi bussipysäkeille pääsee kulkemaan katettua jalkakäytävää pitkin.

Alkuviikosta kampusalueella kaikui siellä täällä epämääräinen mölinä. Vanhat opiskelijat harjoittelivat performanssejaan ja iskulauseitaan Rag and Flag -tapahtumaa varten. Lisäksi siellä täällä pidettiin erilaisia kisailuja; leikkimielisiä viestijuoksuja ja rakentelua. Ilmeisesti jonkinlaisia fuksiaktiviteetteja. Tuomareita ei tosin nähtävästi lahjottu viinalla, kuten Suomessa on tapana. Pitkin kesää väsätyt rakennelmatkin alkavat saada lopullisen muotonsa. Hauskaa tuntuu olevan, mutta jotenkin olen aistivinani taustalta myös Singaporelle ominaista ryppyotsaista suorituskeskeisyyttä. Rag and Flag -tapahtuman yhtenä tarkoituksena on virallisen selityksen mukaan kannustaa opiskelijoita yhteistyöhön ja kasvattaa osaksi yliopistoyhteisöä. Miksei asioita voisi tehdä myös pelkästään siksi, että se on hauskaa?

Sulatusuuni

Kävin treffeillä singaporelaistytön kanssa. Elämää suurempaa rakkaustarinaa ei kehkeytynyt, mutta sen sijaan ihan mielenkiintoista keskustelua singaporelaisesta elämäntavasta ja erityisesti eri etnisten ryhmien yhteiselosta tässä aasialaisessa sulatusuunissa.

Singaporessa valtaväestö koostuu etniseltä taustaltaan kiinalaisista (77%), malaijeista (14%) ja intialaisista (8%). Virallisen politiikan mukaan hallitus taistelee tiukasti rasismia vastaan; tiedotusvälineistä sensuroidaan kovalla kädellä kaikki vähänkin rotuajatteluun viittaava materiaali ja viharikoksiin suhtaudutaan erityisen ankarasti. Uusilla asuinalueilla on omat kiintiönsä eri etnisille ryhmille ghettoutumisen välttämiseksi. Myös yliopistojen sisäänotossa eri väestöryhmien tasapuoliset mahdollisuudet on pyritty turvaamaan kiintiöillä.

Singaporenintialaisen treffikumppanini mukaan todellisuus ei kuitenkaan ole ihan niin auvoisaa. Useimpiin hyviin työpaikkoihin vaaditaan kuulemma käytännössä mandariinikiinan taitoa, jolloin kiinalaistaustaiset hakijat ovat etulyöntiasemassa. Toisaalta malaijeilla on alkuperäiskansan asema vähän Amerikan intiaanien tapaan, joten he saavat tiettyjä etuisuuksia, kuten ilmaisen koulutuksen. Työmahdollisuuksissa ja erilaisissa kiintiöjärjestelyissä muut etniset ryhmät kuin kiinalaiset ja malaijit jäävät kuulemma väliinputoajan asemaan. Treffikumppanini tuntuikin haikailevan muuttoa pois Singaporesta, koska työmahdollisuuksia on niin vähän. Kyynikolle tämä selittänee myös sen, miksi hän oli innokas lähtemään treffeille minun kanssani.

Kaukaasialaisena Singaporea on helppo tarkastella turvallisesti ulkopuolisen silmin. Etninen tausta asettaa täällä silti omat rajoituksensa myös valkoiselle miehelle, ainakin jos oheiseen kirjoitukseen on uskominen. Näin muuten viikonloppuna homopariskunnan kävelemässä käsi kädessä, valkoihoinen ja aasialainen. Ilmeisesti Singapore on seksuaalivähemmistöjen suhteen mainettaan vapaamielisempi.