Demokratia ja "demokratia"

Olen kirjoittanut Singaporen ja Suomen poliittisten järjestelmien eroavaisuudesta aikaisemminkin, mutta aiheeseen on aina hauska palata, koska koska järjestelmät ovat monella tavalla herkullisesti toistensa vastakohtia. Karkeasti yksinkertaistaen voitaisiin sanoa, että Suomessa järjestelmä palvelee ihmisyksilöitä, kun taas Singaporessa ihmisyksilöt palvelevat järjestelmää. Uskoakseni ajattelutavan erot juontavat juurensa niistä kuuluisista kulttuurieroista, joiden perusteella aasialaista kulttuuria kuvaillaan usein länsimaalaisesta yksilökeskeisestä ajattelutavasta poikkeavaksi yhteisölliseksi kulttuuriksi. Esimerkiksi kattavaa sosiaaliturvaa ei tarvita, koska yksilön turvana on yleensä aina perhe- ja sukuyhteisö.

Tällainen ajattelutapa on tietysti karkea yleistys, koska nykyaasialaiset ovat omaksuneet paljon länsimaisen kulttuurin piirteitä. Toisaalta konservatiivinen yhteisöllisyys ei ole tuntematonta länsimaissakaan: ajatelkaapa vaikka Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin perhe- ja sukukeskeisiä lestadiolaisyhteisöjä, jostain amerikkalaisesta amish-väestä nyt puhumattakaan.

Länsimainen liberaali demokratia, jollaiseksi Suomikin laskettaneen, perustuu ajatukselle erilaisten näkökulmien ja aatteiden jatkuvasta kilpailusta. Kun erilaisten mielipiteiden edustajat pääsevät osallistumaan poliittiseen päätöksentekoon, kaikkien on annettava pieniä myönnytyksiä toisilleen. Näin saadaan aikaiseksi kaikkien kannalta edullisimmat kompromissiratkaisut, joissa erilaisten viiteryhmien edut on otettu tasapuolisesti huomioon. Ainakin teoriassa. Demokratian ongelma on siinä, että enemmistön kannalta paras ratkaisu ei välttämättä ole yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta paras ratkaisu.

Demokratia toimiikin parhaiten silloin, kun ei ole olemassa selkeitä vastakkaisia leirejä, vaan eri eturyhmien mielipiteet eri asioissa jakautuvat eri tavoilla. Ajatellaan vaikkapa puolueita A, B, C ja D, joiden kannatusluvut ovat 40%, 30%, 20% ja 10%. Lisäksi ajatellaan, että on kaksi asiaa X ja Y, joita puolueet joko vastustavat ja kannattavat. Jos puolueet A ja C kannattaisivat sekä X:ää että Y:tä ja puolueet B ja D puolestaan vastustaisivat molempia, A ja C voisivat demokraattisella päätöksellä lakkauttaa puolueiden B ja D kannattajien ihmisoikeudet ja karkottaa heidät maasta. Asia käy kuitenkin monimutkaisemmaksi, jos A kannattaa X:ää ja vastustaa Y:tä, B kannattaa Y:tä ja vastustaa X:ää, C kannattaa Y:tä ja X:ää sekä D kannattaa Y:tä ja vastustaa X:ää. Jotta A saisi asian X läpi, se voisi liittoutua C:n kanssa. Toisaalta C voisi liittoutua B:n ja D:n kanssa saadakseen läpi kannattamansa asian Y. Käytännössä vastustajan leirin maastakarkotus ei siis tule kyseeseen, vaan on haettava kompromissiratkaisua.

(Sivuhuomautuksena mainittakoon, että yhdysvaltalainen kaksipuoluejärjestelmä ei mielestäni ole paljonkaan demokraattisempi kuin singaporelainen yksipuoluejärjestelmäkään. Kahden puolueen systeemissähän vallitsee voimakas vastakkainasettelu, jossa eturyhmien tavoitteet eivät mitenkään voi jakautua kuvatulla tavalla ristiin.)

Singaporelaisessa näennäisdemokratiassa hallitus puolestaan toimii kuten suuryritysten johto. Se ohjailee valtakunnan kehitystä parhaaksi katsomallaan tavalla, eikä sillä ole mitään pakottavaa tarvetta ottaa opposition mielipiteitä huomioon. Tavoitteena on saada yhteiskunta toimimaan mahdollisimman jouhevasti ja tehokkaasti. Kansalaiset voivat antaa palautetta ja tehdä aloitteita, mutta hallitus tekee kuitenkin lopulliset päätökset oman harkintansa mukaan. Tällaisella järjestelmällä on autoritaarisuudestaan huolimatta myös etunsa: populismin ja poliittisen kilpalaulannan sijasta hallitus voi keskittyä tärkeimpään työhönsä, eli hyvien lakien ja säädösten kehittelyyn.

Monissa asioissa ihmisiä rohkaistaan kansalaiskeskusteluun, jotta hallitus saisi käsityksen ihmisten mielipiteistä ja ihmiset voisivat kokea omilla mielipiteillään olevan merkitystä. Esimerkiksi tällä hetkellä pohditaan kiivaasti sitä, pitäisikö kasinotoiminta sallia. Hallintojärjestelmä on ruohonjuuritason asioissa myös hyvin suoraviivainen ja tehokas. Jos selkeä epäkohta havaitaan, se korjataan. Joskus aikaisemmin kirjoitin riittämättömistä bussivuoroista: vain pari viikkoa kirjoitukseni jälkeen asia oli korjattu ja vuoroväliä tihennetty. Ilmeisesti muutkin olivat huomanneet ongelman.

Eduistaan huolimatta singaporelaisessa järjestelmässä tuntuu ikävältä sen hallituskeskeisyys. Kansalaiskeskustelun aiheet ovat hallituksen valitsemia ja keskustelu tuntuu muutenkin ylhäältä ohjatulta. Politiikan suuret linjat ovat kiveen kirjoitettuja, eikä hallitus kaihda koviakaan keinoja oppositiota vastaan. Poliittisessa elämässä sananvapaus on kyseenalainen. Myös päätöksenteon retoriikka tuntuu jotenkin ikävällä tavalla holhoavalta. Esimerkiksi taannoiset parannukset baby bonus -järjestelmään perusteltiin sillä, että Singaporen syntyvyys on liian alhainen, joten valtion tulee ohjailla ihmisiä tekemään enemmän lapsia. Myös valtion parinvälitystoimintaa perustellaan väestöpolitiikalla, ei yksinäisten ihmisten auttamisella. Kai se on sitten rehellistä sanoa nämä asiat suoraan.

Vapaamatkustaja

Kummallista, kuinka kaikki määräajat kasautuvat yhteen nippuun, vaikka kuinka koettaisi olla jättämättä asioita viime tinkaan ja suunnitella ajankäyttönsä järkevästi. Lehtiartikkelin arviointi tuli kaksi ja puoli viikkoa myöhässä; paperi on kuulemma hyväksymisen suhteen rajatapaus ja sitä pitäisi korjailla. Korjauksille on tiukka aikataulu. Kaiken lisäksi deadline menee melkein päällekkäin toisen paperin deadlinen kanssa, joten kiirettä pitää. Blogin päivittäminen ei ole oikein napannut.

Jotkut tarkastajien kommenteista tuntuvat ikäviltä, koska oma hieno ajatus ei selvästikään ole välittynyt sellaisena kuin oli tarkoitus. Arvioijia ei tietenkään voi syyttää, koska viestin lähettäjälle kuuluu vastuu viestinnän onnistumisesta. Ja tieteellisenä vapaamatkustajana minulla on vielä vähemmän oikeus kritisoida tarkastajia. Kyllähän minäkin voisin tosin tuoda oman panokseni tarkastusprosessiin, jos joku vain lähettäisi minulle papereita arvioitavaksi. Ikävä kyllä, tiedemiehenä olen B-sarjaa ja kaiken lisäksi suhteellisen leipääntynyt koko hommaan.

Tänä aamuna televisiouutisissa näkyi pätkä Suomesta. Mustia mersuja ajeli lumisella metsätiellä poliisien katsellessa vieressä. Kysymys oli tietysti Aceh-neuvotteluista, jotka koskevat Singaporea lähemmin kuin Suomea.

Kukon vuosi

Kirjoitin vasta, että Singapore ei mene koskaan kiinni edes suurina juhlapyhinä. No täytyy myöntää, että olin ainakin osittain väärässä: kiinalaisen uudenvuoden aikana ostos- ja viihdealueet, kuten Orchard Road, Boat Quay ja Holland Village hiljenivät kummasti. Ihan kaikki paikat eivät sentään olleet kiinni, vaan vatsansa (ja päänsä) sai kyllä tarvittaessa täyteen. Ja toisaalta uudenvuoden juhlinta ei vielä ole edes ohi, vaan erilaiset juhlallisuudet jatkuvat vielä lähiviikkoina. Karnevaalimaisempaakin meininkiä juhlaviikkojen aikana on toki tarjolla, erityisesti Chinatownissa ja Esplanadella.

Kiinalaista uuttavuotta vietetään perinteisesti perheen kesken, vähän kuin joulua Euroopassa. Monet myös matkustavat tapaamaan sukulaisia ja tuttaviaan. Nykyään on kuulemma yleistynyt käytäntö, jonka mukaan eri maissa asuvat sukulaiset kokoontuvat yhteen jossain kolmannessa maassa. Siksi lennot ja majoitukset moniin paikallisiin turistikohteisiin ovat näihin aikoihin joko täynnä tai ainakin kalliimpia kuin tavallisesti. Pari vapaapäivää keskellä viikkoa olisi tarjonnut hyvän tilaisuuden viettää pitkää viikonloppua ja matkustaa jonnekin. Harmikseni tuo suunnitelma jäi nyt sitten toteuttamatta, koska en älynnyt suunnitella reissua ajoissa.

Tänään taitaakin olla Valentine's Day, eli ystävänpäivä. Tänä päivänä rakastavaiset muistavat perinteisesti kauppiaita ja ravintoloitsijoita ostamalla lahjoja ja tarjoamalla romanttisen aterian sydänkäpysilleen. Ja sinkkujen kuuluu joko kieriskellä itsesäälissä tai raahautua johonkin pariutumistapahtumaan. Yliopistollakin on kaupattu erilaista ystävänpäivärihkamaa ja tarjottu kukkafirmojen mainoksia jo hyvän aikaa. Kovin ahdistavaa.

Tunnelmapala

Herään aamuyöllä, enkä saa enää unta. Päätän lähteä aikaisin töihin. Kotikatu on aamuyöstä rauhallinen, liikenteessä on vain suuri koulubussi ja lehdenjakaja moottoripyörällään. Ja muutama henkilöauto, mutta niiden moottorien käyntiääni on niin hiljainen, että niitä tuskin huomaa. Lähempänä isoa tietä elämä vilkastuu. Koululaisia kävelee pastellisävyisissä koulupuvuissaan kohti bussipysäkkiä.

Bussipysäkillä on vain muutama ihminen. Lempeän näköinen vanha rouva jakaa pieniä paperilipareita, jotka osoittautuvat Falun Gongin mainoksiksi. Aikataulun mukaan aamun ensimmäisen bussin pitäisi lähteä kampukselle juuri näillä hetkillä, mutta ainoastaan eri linjojen busseja ajaa ohi. Falung Gong -rouva koettaa tarjota salamyhkäisesti suttuista monistetta, joka näyttää esittelevän kommunistipuolueen teesejä. Kieltäydyn kohteliaasti.

Oma bussi tulee. Matkustajista noin puolet on koulupukuisia koululaisia. Istumapaikkaa on hankala löytää, koska osa ihmisistä istuu yksin käytävän puolella jättäen ikkunan puoleisen penkin tyhjäksi. Osa koululaisista on jäänyt seisomaan käytävälle. Itse menen istumaan takariviin kahden koululaisen väliin.

Päiväntasaajan lähellä aamu valkenee nopeasti. Bussipysäkillä odottelun ja kymmenen minuutin bussimatkan aikana yön pimeys on muuttunut aamun valkeudeksi. Ilma on kirkas ja selkeä. Läheisellä moottoritiellä aamun työmatkaliikenne on jo vilkasta. Kampusalue on vielä rauhallinen. Vastaan ajaa pari taksia, rakennusfirman pikkukuormuri ja poliisiauto. Urheilukentän juoksuradalla kävelee nuori pariskunta, rakennustyömaan portilla istuskelee työmiehiä.

Moralismia

Yksi viimeaikojen puheenaiheista on ollut Malesian "moraalipoliisin" toiminta Kuala Lumpurissa. Uskonnollinen moraalipoliisi jahtaa muslimeja, jotka elävät vastoin Koraanin opetuksia. Toiminta ei ole yleensä ollut kovinkaan näkyvää, ja se on keskittynyt maaseudulle ja pikkukaupunkeihin. Nyt kuitenkin jokin aika sitten moraalipoliisi teki näyttävän ratsian kualalumpurilaiseen yökerhoon. Siellähän oli tietysti joukko säädyttömästi pukeutuneita muslimeja tanssimassa - ja hui kauhistus, ettei vain joku olisi sattunut juomaan jonkun oluenkin.

Moraalipoliisi vei mukanaan paitsi muslimiasiakkaat, myös joitain muslimityöntekijöitä ja pidätti koko poppoon kymmeneksi tunniksi. Sattumoisin pidätettyjen joukossa oli runsaslukuinen määrä paikallisten silmäätekevien tyttäriä. Kuten arvata saattaa, asiasta nousi älähdys. Monien mielestä moraalipoliisin toiminta meni liian pitkälle. Myös Malesian hallitus näyttää olevan valmis harkitsemaan uudelleen uskonnollisen poliisin toimivaltuuksia. Pidätettyjen nuorten vanhempien lisäksi vihaisimpia ovat klubien omistajat, koska tapahtuma on luonnollisesti vähentänyt asiakkaita.

Tuollaisten tarinoiden jälkeen Singaporekin tuntuu varsin vapaamieliseltä maalta. Malesiakaan ei tietenkään ole mikään pahin kauhuesimerkki ahdasmielisestä islamilaisesta valtiosta: vaikka islam on valtionuskonto, maassa on uskonnonvapaus ja ei-muslimit sekä ulkomaalaiset saavat klubbailla rauhassa. Vaikka voihan tuollainen bileiden keskeyttäminen ahdistaa tietysti vähän niitäkin, jotka itse välttyvät moraalipoliisin pidätykseltä.

Populaarikulttuurikatsaus

En ole kauheasti katsellut televisiota tai kuunnellut radiota Singaporessa. Kokonaan siltä ei kuitenkaan voi välttyä, koska monissa baareissa, food courteissa ja jopa monissa kaupunkiliikenteen busseissa on televisio. Radiota kuulee esimerkiksi pikaruokapaikoissa.

Singaporelainen joukkoviestintä on saavuttanut kyseenalaista mainetta maailmalla sensuurin takia. Yksityiset satelliittiantennit on kielletty, joten kaikkien on tyydyttävä paikalliseen kanavatarjontaan. Lisäksi huomiota herätti aikoinaan se, että Sinkkuelämää -sarjaa ei kelpuutettu esitettäväksi paikallisessa televisiossa. Kysymyksessä oli tosin TV-yhtiön oma päätös eikä hallituksen määräys, mutta taustalla vaikutti kuitenkin pelko sarjan mahdollisesti moraalia rappeuttavasta vaikutuksesta. Sarja pääsi lopulta ohjelmistoon, mutta vasta viime kesänä.

Ainakin pintavilkaisulla ohjelmisto näyttäisi koostuvan suurelta osin hömppäviihteestä, kuten visailuista, saippuasarjoista ja ulkomaisesta tosi-TV:stä. Minun silmissäni kiinalaiset draama- ja saippuasarjat lyövät jäykkine eleineen, dramaattisine kasvonilmeineen ja lähikuvineen koomisuudessaan laudalta jopa vastaavat amerikkalaissarjat, kuten Kauniit ja rohkeat. Eräässä viime kesänä esitetyssä paikallisessa visailussa kilpailusta pudonnut kilpailija tipautettiin lattialuukusta alas kuin Roope Ankan rahasäiliössä konsanaan. Putoamisalustana ei sentään tainnut olla roskalava. Urheilukanavilla seurataan erityisesti Englannin liigan jalkapalloa.

Toisin kuin Suomessa, lyhytikäisiä hittejä ja paikallista musiikkia ei juuri kuule. Baareissa ja radiossa soitettava pop-musiikki tuntuu painottuvan suurelta osin jo muutaman vuoden ikäisiin kansaivälisiin menestyskappaleisiin, ja ainoastaan muutaman kuukauden ajan joka paikassa kyllästymiseen asti soitettava kesähitti on tuntematon käsite. Baareissa esitettävä livemusiikkikin on lähes yksinomaan cover-versioita tunnetuista ikivihreistä. Ilmeisesti radioasemat ja musiikkiravintolat haluavat pelata varman päälle ja soittavat siten mieluiten kansainvälisillä markkinoilla jo valmiiksi menestyksensä osoittanutta musiikkia. Paikalliselle musiikkiteollisuudelle tämän luulisi olevan hieman ikävää, koska paikallisten yhtyeiden on vaikea saada jalansijaa edes kotimarkkinoilla.

Ai niin, Singaporen Idols -kilpailun voitti Taufik Batisah. Tämän tuikitärkeän tiedonjyvänhän te kaikki tietysti halusitte tietoonne, jotta pääsette pätemään seuraavassa baarivisailussa.