Viimeistä viedään

Lähtökiirehässäkkä painaa päälle, enkä ehdi blogittamaan, vaikka sanottavaakin olisi. Läksiäisiä vietettiin ekspatriaattiseurueella lauantaina. Kohtalon julmaa ivaa lienee se, että minulla on ollut viime viikkoina sosiaalista elämää enemmän kuin vuosikausiin ja nyt täytyy sitten lähteä pois. Työlupa on mitätöity ja pankkitili suljettu. Täällä on jopa singaporelaisittain tavallista kuumempaa, mutta Suomessa on joissakin paikoissa vielä lunta. Hrrr, palelee jo valmiiksi.

Tänä iltana on lähtö Suomeen, joten tämä on siis viimeinen merkintäni Singaporesta ainakin toistaiseksi. Luultavasti kirjoitan kuitenkin Suomessa vielä muutaman jälkikirjoitustyyppisen merkinnän. Sen jälkeen... no, kukapa tietää.

Plussia ja miinuksia

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kuten myös huono ja keskinkertainen. Niin myös oleskeluni Singaporessa, ainakin toistaiseksi. Vajaan viikon päästä olen matkalla kohti Suomea. Lieneekin hyvä aika tehdä pientä yhteenvetoa Singaporen ja Suomen hyvistä ja huonoista puolista toisiinsa verrattuna. Omasta, ah niin subjektiivisesta näkökulmastani tietysti.

Suomen etuja Singaporeen verrattuna:

• Sosiaaliturva. On ikävä katsella singaporelaisia vanhoja ja vaivaisia ihmisiä, jotka eläke- ja sosiaaliturvan puuttuessa sinnittelevät työelämässä. Todella huono-osaiset saavat avustuksia hyväntekeväisyysjärjestöiltä, mutta ne, jotka eivät aivan mahdu tähän kategoriaan, ovat käytännössä suvun ja tuttavien hyväntahtoisuuden varassa.
• Sananvapaus. Vaikka Singapore on muuttunut viime vuosina huomattavasti avoimemmaksi yhteiskunnaksi kuin aiemmin, tietynlainen varovaisuuden ja pelon ilmapiiri vallitsee edelleen. Käytännön elämään se ei tietenkään hirveästi vaikuta, ellei ole poliittisesti aktiivinen.
• Kontrolliyhteiskunnan puuttuminen. Singaporelaisille tuttuja ovat julisteet, joissa kehotetaan ilmoittamaan välittömästi viranomaisille epäilyttävistä unohtuneista repuista tai hämärämiehistä. Jatkuva muistuttelu total defencestä ja terrorismin vastaisesta taistelusta ei ainakaan itselläni lisää turvallisuuden tunnetta, vaan pikemminkin päin vastoin.
• Rennompi ilmapiiri. Singaporelaiset ovat keskimäärin aika materialistisia ja urakeskeisiä. Ryppyotsainen suorituskeskeisyys johtaa turhan usein ärsyttävän aggressiiviseen kauppiasmentaliteettiin ja kyynärpäätaktiikan käyttöön eikä rohkaise luovuuteen ja rakentavaan yhteistyöhön. Ihmiset ovat toki tässä suhteessa keskenään erilaisia niin Suomessa kuin Singaporessakin.

Singaporen etuja Suomeen verrattuna:

• Ilmasto. Tarviiko sanoa enempää?
• Hinnat. Erityisesti välttämättömyyshyödykkeet, kuten ruoka, asuminen ja joukkoliikenne ovat hyvin edullisia Suomeen verrattuna.
• Tuloverotus ja palkkauskäytäntö. Suomalainen verotus ja palkkapolitiikka tuntuu siltä, että hallitus tekee kaikkensa saadakseen yritteliään ja korkeasti koulutetun väen häipymään maasta. (Joo, sosiaaliturvan ylläpitoon tarvitaan verotuloja, mutta Suomessa tulonsiirrot on viety vähän liian pitkälle.)
• Kansainvälisyys. Singaporessa kulttuurien kirjo on suunnaton ja ihmisten on pakko oppia tulemaan toimeen eri kansallisuuksien kanssa. Se tekee elämästä kaikin puolin rikkaampaa; ajatelkaapa vaikka täkäläistä ruokakulttuuria.
• Ilmasto. Tarviiko sanoa enempää?
• Laaja kirjo tapahtumia ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Paljon erilaisia turistinähtävyyksiä, kuten Sentosan lomasaari ja yksi maailman parhaista eläintarhoista. Kansainvälisiä huippuartisteja ja urheilutapahtumia. Vaikka Singaporen yöelämä ei olekaan erityisen villiä, silläkin saralla tarjonta on laajaa.
• Toimiva joukkoliikenne ja lyhyet etäisyydet. Singaporessa kaikki sijaitsee suhteellisen pienellä alueella, julkisilla liikennevälineillä saavutettavissa.
• Sijainti. Singaporen lentokenttä on vilkas lentoliikenteen solmukohta, josta on hyvät yhteydet kaikkialle maailmaan, jopa Suomeen. Suhteellisen lähellä on monia mielenkiintoisia maita ja kaupunkeja. Intia ja Kiinakin ovat siedettävän lentomatkan päässä.
• Ai niin, muistinko mainita ilmaston?

Hyviä asioita sekä Suomessa että Singaporessa:

• Siisteys. Singapore mainitaan usein siisteyden mallimaaksi, mutta se johtuu lähinnä suuresta kontrastista naapurimaihin verrattuna. Myös Suomi on aika siisti maa, jos unohdetaan Wapun ja uudenvuoden jälkeiset sotkut.
• Turvallisuus. Rikostilastojen mukaan molemmat maat ovat kansainvälisesti verraten turvallisia, vaikka toki molemmista löytää vaikeuksia, jos niitä etsii.
• Perusasiat toimivat. Infrastruktuuri on kunnossa, ihmiset koulutettuja, elintarvikkeet korkealaatuisia ja terveydenhuoltopalvelut sun muut kunnossa. Byrokratiakin toimii molemmissa maissa suhteellisen jouhevasti (no tästä on tietysti monenlaisia kokemuksia...)

Huonoja asioita sekä Suomessa että Singaporessa:

• Ihmiset ovat usein varautuneita ja vähän tylyn oloisia. Vapaamuotoista jutustelua on hankala aloittaa ja aamubussin väki näyttää sitruunan syöneiltä. Toki mukavia ja ystävällisiäkin ihmisiä on paljon molemmissa maissa.

Oppia ikä kaikki

Jatko-opiskelu Singaporessa näyttää olevan hieman erilaista kuin Suomessa. Suomessahan ainakin teknillisillä aloilla näyttää olevan periaatteessa kaksi tietä tohtoriksi. Helpoin tapa on hankkiutua perustutkinto-opiskelun loppuvaiheessa yliopistolle töihin. Hyvällä tuurilla päätyy hyvään tutkimusryhmään, jossa ilmapiiri on innostunut ja tutkijat tukevat toisiaan. Julkaisuja syntyy tasaiseen tahtiin, oppia karttuu ja muutaman vuoden kuluttua väitöskirja on valmis. Sen jälkeen akateeminen uraputki vie post-dociksi ulkomaille, kokemusta karttuu lisää ja ennen pitkää nuori tutkija on riittävän pätevä hakemaan professorin virkoja.

Kivisempi tie on mennä töihin teollisuuteen ja rakennella väitöskirjaa työn ohessa. Suomi on täynnä "oikeissa" töissä käyviä IT-alan jatko-opiskelijoita. Kokemusta ja oppia karttuu toki tälläkin tavalla, ehkä jopa enemmän kuin yliopiston tutkijana. Väitöskirjatyö tosin edistyy useimmiten suhteellisen hitaasti, jos ollenkaan. Mutta aikaa on, koska yliopistolta ei hevillä potkita pois.

Singaporessa (ja Aasiassa yleisemminkin) kuvio on hieman erilainen. Tohtoriopintojen suorittamiseen on aikaa vain neljä vuotta, ja opintojen etenemistä valvotaan tiukasti. Väitöskirjaprojektin läpivienti sivutoimisesti opiskellen ei käytännössä onnistu. Toimeentuloa helpottaa toki se, että tohtoriopiskelijat ovat yleensä yliopiston palkkalistoilla tai stipendillä. Käytännössä useimmat eivät ehdi näin lyhyessä ajassa kehittyä itsenäisiksi tieteentekijöiksi, vaan väitöskirjat perustuvat yleensä enemmän tai vähemmän ohjaavan professorin ideoihin ja vanhaan pohjatyöhön. Professoreillahan on myös henkilökohtainen motiivi tunkea opiskelijansa tutkintoputken läpi, koska ohjatuista väikkäreistä saa famea, aivan kuten papereistakin.

Suomalainen järjestelmä kannustaa ehkä laiskotteluun, mutta sen hyvä puoli on siinä, että väitellyt tohtori varmasti ymmärtää alastaan ainakin jotain. Aasiassa väitelleiden kohdalla en olisi asiasta aina ihan varma.

Tiede sen kun etenee

Meni paperi läpi. Tällä kertaa tarkastajien kommentit olivat varsin kriittisiä ja poikkeuksellista kyllä, osuivat varsin hyvin kohdalleen. Siitä huolimatta tulos riitti hyväksymiseen. Luulisi konferenssijärjestäjiä hävettävän, kun tietävät, millaista soopaa huolivat julkaistavaksi. Kyseisen konferenssin hyväksymisprosentti on tyypillisesti ollut jotain kolmenkymmenen luokkaa. Kuinka kaameata roskaa ne hylätyt kaksi kolmasosaa oikein ovat?

Made in Taiwan

Taiwan on hassu valtio, koska se ei ole oikeastaan valtio. Eikä oikeastaan mikään itsehallintoaluekaan. Kiinan kansantasavallan mielestä Taiwan on osa Kiinaa. Myös Taiwanin mielestä Taiwan on osa Kiinaa, mutta Kiinan tasavaltaa, ei kansantasavaltaa. Taiwanin hallitus pitääkin itseään laillisena Kiinan tasavallan hallituksena. Ainakin periaatteessa. Jenkkireissullani tein muutaman tunnin pysähdyksen Taipeissa, ja oli hupaisaa huomata, että maahantulokortissa tai passin leimassa ei lue missään kohtaa Taiwan. On vain mystinen lyhenne ROC, Republic of China.

Vuosikymmenten kuluessa Taiwan on saanut huomata, että Manner-Kiinaa ei noin vain vallatakaan takaisin kommunisteilta. Sen sijaan on virinnyt ajatus itsenäisestä Taiwanista. Ymmärrettävästi tämäkään ajatus ei suuremmin miellytä kansantasavaltaa. Kuten olemme saaneet uutisista lukea, Kiina onkin ajamassa läpi sotilaallisen väliintulon mahdollistavaa lakia, mikäli Taiwan päättäisi julistautua itsenäiseksi.

Kapitalistiselta Singaporelta luulisi tietysti heruvan sympatiaa tälle toiselle Aasian pikkutiikerille. Todellisuudessa Singapore on kuitenkin selväsanaisesti ilmaissut tukensa Kiinalle Taiwanin kysymyksessä. Kiinaa ei selvästikään haluta ärsyttää. Singaporen nykyinen pääministeri Lee Hsien-Loong esimerkiksi ajoitti vierailunsa Taipeihin juuri ennen nimittämistään, koska pääministeritason vierailua Taiwaniin ei katsottaisi Kiinassa hyvällä. Itse asiassa vierailu aiheutti jo sellaisenaankin ärtymystä Kiinan suunnalla.

Singaporen Kiina-politiikan takia monet taiwanilaiset pitävät singaporelaisia suorastaan pettureina. Singaporen suhtautuminen Taiwanin kysymykseen on toisaalta tietysti hyvin ymmärrettävää, koska Kiina on suurvalta ja Singaporelle äärimmäisen tärkeä kauppakumppani. Ja onhan Suomessakin toki takavuosilta kokemusta rähmällään olosta, joskin syyt olivat vähän erilaisia.

Blogilista on muuten näemmä taas jättänyt edellisen päivitykseni huomiotta. Kyllähän kaupalliselta palvelulta pitäisi odottaa parempaa...

Singaporen blogiskene

Unohtakaa Kultaiset Kuukkelinne, fanituotesoppari se olla pitää. Paperisen valtamedian eli The Straits Timesin mukaan Aasian parhaaksi blogiksi nimitetyn Xiaxuen kirjoittaja Wendy Cheng on saanut varsin tuottoisan sopimuksen jonkin T-paitafirman kanssa. Blogilla on 80 000 päivittäistä kävijää. Kävijävirtaa tuskin ainakaan pienentää se sivuseikka, että kyseinen parikymppinen neito ei ole ihan pahan näköinen. Turha vaatimattomuuskaan ei tätä kimulia paina - Wendyllä on oikein oma sivublogi lehtijutuilla retostelua varten. Eli sori vaan, Schizo-Janne ja Suomen blogilistan wannabe-bitchit; narsismikisassa ette pärjäisi täällä päin maailmaa ollenkaan.

Singaporelainen blogikulttuuri tuntuu yleisemminkin ekshibitionistisemmalta ja feminiinisemmältä kuin suomalainen anonyymibloggaamista suosiva, (teini)angstinen ja nörttienemmistöinen blogosfääri. Paljon söpöjä kuvia itsestä ja kavereista, koristeita ja kivoja värejä. Soveltuvin osin tämä pätee myös poikablogeihin. Poliittiset blogit, kuten tämä, ovat tietysti asia erikseen. Ymmärrettävistä syistä hallitus ei ole tuonkaltaisista blogeista kauhean riemastunut. Verkkosensuurin mahdollisuuttakin on luemma kovasti tutkisteltu.

The Straits Timesissa oli viikonloppuna juttua vakavasti sairaiden ihmisten blogeista. Monet lukijat saavat niistä kuulemma toivoa ja lohtua. Singaporelaisessa verkkopäiväkirjamaisessa blogikulttuurissa kynnys kuolemanodottelublogin perustamiseen voi olla matalampi kuin antiruumististen anonyymikirjoittajien Suomessa. En ainakaan muista koskaan nähneeni kenenkään vakavasti sairaan suomalaisen blogia. Mutta ehkäpä sekin trendi saapuu vielä Suomeenkin.

Ja kun kerran singaporelaisblogeista oli puhe, laitanpa vielä lopuksi linkin Heatherinan blogiin: Suomea singaporelaisen silmin.