Rusinapullateoria

Markkinaliberalismin kannattajat käyttävät usein Singaporea malliesimerkkinä vapaaseen markkinatalouteen sekä ankariin rikoslakeihin perustuvan hallintojärjestelmän toimivuudesta. Tarkemmin katsottuna Singapore kuitenkin osoittautuu varsinaiseksi opportunismin linnakkeeksi. Terveydenhuolto- ja koulujärjestelmä toimivat puhtaasti markkinatalouden pelisäännöillä. Toisaalta käsitys vapaista markkinoista käy kyseenalaiseksi, kun muistetaan, että esimerkiksi pornografia ja kasinotoiminta on tiukasti kiellettyä. Valtio myös osallistuu liike-elämään vahvalla panoksella omistamiensa yhtiöiden kautta. Täkälainen järjestelmä näyttääkin olevan sekoitus anarkokapitalismia ja suoranaista sosialismia siten, että hallitus pyrkii noukkimaan rusinat pullasta hyödyntämällä molempia järjestelmiä sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu edullisimmalta.

Singapore on toki avoin ulkomaisille sijoituksille ja kannattaa vapaakauppaa. Tämä on paikallisesta näkökulmasta järkevää, koska Singaporessa ei ole laajamittaista maataloutta tai kaivosteollisuutta. Ei siis ole mitään sellaista paikallista perustuotantoa, jota hallituksen pitäisi suojella tuontitulleilla. Päin vastoin, esimerkiksi elintarvikkeiden osalta Singapore on suuresti riippuvainen ulkomaisesta tuonnista. Paikallinen teollisuus - esimerkiksi öljynjalostus - tuottaa korkean jalostusasteen tuotteita ensisijaisesti ulkomaan markkinoille. Mikäpäs siinä sitten vapaakauppaa harrastaessa.

Ankarien lakien ja valvonnan tehtävänä on taata yhteiskuntarauha ja pitää esimerkiksi huumeongelma kurissa. Singapore on tiheään asuttu, selkeärajainen saarivaltio, jossa valvonta on suhteellisen helppoa. Kuolemanrangaistuspelotteesta huolimatta huumeita virtaa kuitenkin myös tänne. Aina löytyy kuriiriksi joku epätoivoinen rutiköyhä malesialainen tai thaimaalainen, joka on äkkirikastumisen toivossa valmis riskeeraamaan henkensä. Siksi Singaporen esimerkki ei saa minua vakuuttuneeksi siitä, että tiukka lainsäädäntö ja kontrolli olisivat yleismaailmallisesti toimiva ratkaisu rikollisuuden kitkemiseksi.

Singaporessa hallinto haluaa isovelimäisesti ohjailla ja valvoa kaikkea mahdollista. Vaikka pornografia ja purukumi ovat kiellettyjä, prostituutio on yllättäen laillista - tosin vain määrätyillä alueilla. Syy on yksinkertainen: prostituution painuminen maan alle olisi hallituksen mielestä isompi paha kuin sen salliminen tiukasti valvottuna. Kaupunki on meriliikenteen solmukohta, joten ulkomaisia merimiehiä on maassa paljon. Näissä oloissa ilotyttöbisnes olisi käytännöllisesti katsoen mahdotonta tukahduttaa lainsäädännöllisin äärikeinoin.

Poliittinen järjestelmä Singaporessa on myös mielenkiintoinen. Muutama viikko sitten valtio sai uuden pääministerin, järjestyksessään vasta kolmannen koko itsenäisyyden aikana. Uusi pääministeri on ensimmäisen pääministerin poika, ja nimitys on ollut tiedossa jo kauan etukäteen. Vaalilait on säädetty sellaisiksi, että hallitsevan PAP-puolueen asemaa on hyvin hankala horjuttaa. Siksi puolue voikin kehittää valtiota pitkäjänteisesti, kun liiga on käytännössä suljettu ja sarjasopimuksen menettämistä ei tarvitse pelätä. Tämä käy hyvin ilmi esimerkiksi tuoreen pääministerin puheesta. Systeemiä ei voi kuvata parhaalla tahdollakaan demokraattiseksi, mutta siinä on toki hyvätkin puolensa. Ministerit harjaantuvat tehtäviinsä pitkien nimitystensä aikana. Suomen kaltaisissa maissa ministerit vaihtuvat usein, jolloin todellista valtaa ministeriöissä käyttävät usein ministeriön vakinaiset virkamiehet.