S'pore uncovered

Muista sosiaalinen vastuusi! Tsekkaa tämä blogi vähintään kerran päivässä!

Nimi: Karambola
Sijainti: Denmark

maanantaina, elokuuta 02, 2004

Sulatusuuni



Kävin treffeillä singaporelaistytön kanssa. Elämää suurempaa rakkaustarinaa ei kehkeytynyt, mutta sen sijaan ihan mielenkiintoista keskustelua singaporelaisesta elämäntavasta ja erityisesti eri etnisten ryhmien yhteiselosta tässä aasialaisessa sulatusuunissa.

Singaporessa valtaväestö koostuu etniseltä taustaltaan kiinalaisista (77%), malaijeista (14%) ja intialaisista (8%). Virallisen politiikan mukaan hallitus taistelee tiukasti rasismia vastaan; tiedotusvälineistä sensuroidaan kovalla kädellä kaikki vähänkin rotuajatteluun viittaava materiaali ja viharikoksiin suhtaudutaan erityisen ankarasti. Uusilla asuinalueilla on omat kiintiönsä eri etnisille ryhmille ghettoutumisen välttämiseksi. Myös yliopistojen sisäänotossa eri väestöryhmien tasapuoliset mahdollisuudet on pyritty turvaamaan kiintiöillä.

Singaporenintialaisen treffikumppanini mukaan todellisuus ei kuitenkaan ole ihan niin auvoisaa. Useimpiin hyviin työpaikkoihin vaaditaan kuulemma käytännössä mandariinikiinan taitoa, jolloin kiinalaistaustaiset hakijat ovat etulyöntiasemassa. Toisaalta malaijeilla on alkuperäiskansan asema vähän Amerikan intiaanien tapaan, joten he saavat tiettyjä etuisuuksia, kuten ilmaisen koulutuksen. Työmahdollisuuksissa ja erilaisissa kiintiöjärjestelyissä muut etniset ryhmät kuin kiinalaiset ja malaijit jäävät kuulemma väliinputoajan asemaan. Treffikumppanini tuntuikin haikailevan muuttoa pois Singaporesta, koska työmahdollisuuksia on niin vähän. Kyynikolle tämä selittänee myös sen, miksi hän oli innokas lähtemään treffeille minun kanssani.

Kaukaasialaisena Singaporea on helppo tarkastella turvallisesti ulkopuolisen silmin. Etninen tausta asettaa täällä silti omat rajoituksensa myös valkoiselle miehelle, ainakin jos oheiseen kirjoitukseen on uskominen. Näin muuten viikonloppuna homopariskunnan kävelemässä käsi kädessä, valkoihoinen ja aasialainen. Ilmeisesti Singapore on seksuaalivähemmistöjen suhteen mainettaan vapaamielisempi.