Juhlasta toiseen

Monikulttuurisen maan yksi hyvä puoli on se, että erilaisia juhlia ja festivaaleja on melkein jatkuvasti. Tuskin on kunnolla selvitty joulusta ja uudestavuodesta, kun joka paikassa valmistaudutaan jo kuumeisesti parin viikon kuluttua vietettävään kiinalaiseen uuteenvuoteen. Chinatownin värivalot päihittävät loistollaan jopa Orchard Roadin jouluvalot, joskaan hydraulisten joulukuusten tapaisia ylilyöntejä en ole nähnyt. Värikkäät lyhdythän kuuluvat muutenkin oleellisesti kiinalaisten juhlaperinteisiin. Monissa kaupoissa soi kiinalainen musiikki, joka kuulostaa pieninä annoksina mukavan eksoottiselta, mutta pitempään kuultuna käy hermoille enemmän kuin alituinen joulumuzakki konsanaan.

Erilaisiin juhliin ei kyllästy silti kovinkaan helposti, koska juhlahumu keskittyy eri alueille, riippuen siitä, minkä kulttuuripiirin juhlasta on kyse. Intialaisten deepavalin juhlavalaistus on Little Indiassa, joulukoristukset keskittyvät erityisesti osotoskatu Orchard Roadille, muslimien juhlavalaistukset ovat komeimmillaan Geylangin kaupunginosassa ja kiinalaisen uudenvuoden vietto keskittyy erityisesti Chinatownin läheisyyteen. Festivaalitunnelmaa voi siten käydä aistimassa itselleen sopivina annoksina.

Vaikka juhlia on yhteensä paljon, yleisiä vapaapäiviä singaporelaisessa kalenterissa on kuitenkin vähemmän kuin suomalaisessa. Esimerkiksi jouluna vain joulupäivä on pyhä, samoin pääsiäisenä ainoastaan pitkäperjantai on ylimääräinen vapaapäivä. Kiinalainen uusivuosi on kiinalaisessa kulttuuripiirissä suurin juhla, ja se on myös ainoa juhla, jota kunnioitetaan kahdella peräkkäisellä yleisellä vapaapäivällä. Yleiset vapaapäivät on onneksi järjestetty siten, että kun juhlapyhä osuu sunnuntaille, sitä seuraava maanantai on vapaa. Yleisten vapaapäivien määrä on siten joka vuosi periaatteessa vakio.

Työläisarkea

Singapore ei ole koskaan samalla tavoin kiinni kuin Suomi juhannuspäivänä. Suuri osa kaupoista on auki, olipa sitten mikä juhlapyhä tahansa. Elämä rakennustyömailla jatkuu yleisinä vapaapäivinä lähes samalla intensiteetillä kuin arkena. Työt alkavat varhain ja loppuvat myöhään. Lava-autot kuljettavat rakennus- ja tehdastyöläisiä aamuin ja illoin. Lavalla istuvat miehet näyttävätkin todella työmiehiltä. Vaikka rotukysymys onkin Singaporessa tabu, etnisellä taustalla on kieltämättä oma merkityksensä luokkayhteiskunnassa: suurin osa työmiehistä on intialaisia tai malaijeja.

Julkisissa liikennevälineissäkin näkee usein ihmisiä työasusteissa: Mäkkärin purilaisenpaistajia, kaupan kassoja, työläisiä likaisissa turvakengissä. Jotenkin hassua. Suomessa ihmiset kai yleensä vaihtavat firman kuteet päälleen vasta työpaikalla. Ainakaan en muista kovinkaan usein nähneeni siellä työasuista porukkaa työpaikan ulkopuolella. Yksi syy voi olla siinä, että Suomessa on käytännössä pakko investoida pukeutumistiloihin, koska kylmän ilmaston takia suurimman osan vuotta tarvitaan ulkovaatteet erikseen. Singaporessa puolestaan ei ole tarvetta vaihtaa lämpimämpään vaatekertaan ulos mennessä. Oikeastaan päinvastoin, jäähdytysilmastointi on sisätiloissa usein liiankin tehokas. Pieni viileys on paikallisille luksusta, ihan kuin saunominen talvipakkasilla suomalaisille.

Kännibloggaus

Tämä on kännibloggaus. Ei minulla mitään sanottavaa ole. Paitsi että "free flow" keskellä viikkoa on ikävä asia. Sellaista ei kai Suomessa harrasteta. Johtuen siitä, että kaikki kulmakunnan densot jonottaisivat juomabuffettiin.

Ja se minulla on myös sanottavaa, että "Ladies Night" on epätasa-arvoista miesten syrjintää. LN tarkoittaa siis sitä, että baarissa viina virtaa naisille ilmaiseksi. Joissain baareissa länsimaalaiset vaihtarit ovat tulkinneet tuon niin, että naiset tuovat miehille juomaa pöytään. Toisissa baareissa valvonta on niin tiukkaa, että moinen kepulointi ei onnistu. Silloin nähdään harvinainen ilmiö: naiset ovat keskimäärin enemmän kännissä kuin miehet. Tänä iltana en kuitenkaan ollut todistamassa moista ihmettä. Joskus aikaisemmin kuitenkin.

Nukkukaahan hyvin, piltit. Melkein jo meinasin hakea töitä Intiasta. Ehkä tulen huomenna toisiin ajatuksiin.

Yliopistoranking

Singaporelaisia on viime aikoina riemastuttanut kovasti paikallisten yliopistojen erinomainen sijoittuminen The Timesin top 200 -yliopistorankingissa (pdf-varoitus). Tämänkaltaista yliopistojen paremmuusvertailua voidaan tietysti kritisoida monellakin hyvällä syyllä. Absoluuttista mittaria yliopistojen keskinäiselle paremmuudelle ei tietenkään ole olemassa, joten arviointikriteerit ovat aina enemmän tai vähemmän kyseenalaistettavissa. Lisäksi yleisarviointi sivuuttaa kokonaan pienessä yliopistossa jollain kapealla alalla tehtävän huipputukimuksen. Maailmalla tämänkaltaisia rankinglistoja kuitenkin tuijotellaan kovasti, joten niiden merkitystä on syytä mietiskellä.

Suomalaisen yliopistojärjestelmän perusajatuksena on taata kaikille mahdollisuus yliopistotutkinnon suorittamiseen taloudellisista lähtökohdista riippumatta. Luonnollisesti yliopistojärjestelmän tarkoitus on myös huolehtia kansallisen kilpailukyvyn tulevaisuudesta. Aluepoliittisilla näkökohdilla on myös huomattava painoarvo. Vaikka maakunnissa on lukuisia pieniä yliopistoja, suomalaisessa järjestelmässä yliopistotutkinto on kuitenkin periaatteessa aina samantasoinen yliopistosta riippumatta. Kaunis ajatus, mutta maailmalla ei kuitenkaan ajatella näin. Tutkintotitteliä tärkeämpää on usein se, mistä yliopistosta titteli on hankittu.

Eliitin hakeutuminen huippuyliopistoihin ei ole maailmalla mikään uusi ilmiö. Singaporelaisyliopistojen nousu rankinglistoille on kuitenkin varsin uutta, ja vielä nykyäänkin singaporelaiseliitti kouluttaa jälkikasvunsa Yhdysvaltain ja Englannin huippuyliopistoissa. Korkeakoulutus on useissa maissa merkittävä osa kansallista kilpailukykypolitiikkaa. Lisäksi lukukausimaksut tuovat kivasti rahaa yliopistojen kassaan. Perinteisesti jenkkiyliopistot ovat haalineet kovalla maineellaan lahjakasta opiskelija-ainesta ympäri maailman. Monet valmistuneista ovat jääneet Yhdysvaltoihin kasvattamaan sikäläistä kansantuotetta ja jatkamaan omalta osaltaan maan historiaa maailman talouden ja teknologian veturina.

Vaikka amerikkalaisyliopistot vielä dominoivatkin rankinglistan kärjessä, trendi näyttää olevan vähitellen kääntymässä. Amerikkalaisyliopistojen sijaan yhä useampi intialainen ja kiinalainen suuntaa nykyään esimerkiksi Britteihin tai Australiaan. Tai jopa Singaporeen. Selityksiä on tietysti monia, mutta osaltaan asiaan vaikuttaa luultavasti myös Yhdysvaltain muusta maailmasta piittaamaton ulkopolitiikka. Ehkäpä punaniskaisten amerikkalaisjunttien kannattaisi miettiä kahteen kertaan, ennen kuin he jatkavat vakiomantransa toistelua: miksi meidän pitäisi välittää muista, laittakoot muut itse asiansa kuntoon omissa maissaan.

Suomessa on joskus väläytelty maksullisen huippuyliopiston perustamista ensisijaisesti ulkomaisille lahjakkuuksille. On hieman vaikea uskoa, että tällä tavalla voitaisiin kilpailla huippuosaajista. Top-listan kärjessä ovat vanhat ja perinteikkäät yliopistot, eikä niiden joukkoon murtauduta kovinkaan helposti. Oikeastaan ainoa suomalaisten yliopistojen valttikortti ulkomailta tulevien opiskelijoiden houkuttimeksi on maksuttomuus, ja siitäkin huolimatta suurin osa huippulahjakkuuksista hakeutuu mieluummin muun maailman maksullisiin huippuyliopistoihin. Korkea verotus ja korkeakoulutetun väen matala palkkataso eivät houkuttele opportunistisesti ajattelevaa talenttiväkeä ainakaan pysyvästi maahan. Ilmainen koulutus on tietysti hyvä houkutin lapsiperheille, mutta yksinäiselle osaajalle Suomella on kansainvälisesti vertailtuna varsin vähän annettavaa. Ja nyt kun öljykin on loppumassa, kukapa haluaisi ajatella tulevaisuuttaan luomuviljelijänä synkässä ja kylmässä pohjolassa?

Sarjajyrä

Aloitin uuden harrastuksen, eli pelaan salibandyä ekspatriaattijoukkueessa. Totta puhuakseni olen kyllä surkea pelaaja. En pelannut koskaan Suomessa missään varsinaisessa seurajoukkueessa, tosin opiskeluaikoina kävin kyllä jossain vaiheessa aktiivisestikin höntsäilemässä. Joukkueemme koostuu etupäässä ruotsalaisista ekspatriaateista, tosin mukana on myös muutama suomalainen ja jopa yksi singaporelainen. Taitotasossa näyttää olevan suuria eroja niin sarjan joukkueiden välillä kuin joukkueiden sisälläkin. Salibandy on pieni laji Singaporessa, mutta paikallisten harrastajien innostus on silti suuri. Joukkueessamme on noin kentällisen verran huipputaitavia ruotsalaisia, minkä johdosta lienemme yksi sarjan ennakkosuosikeista.

Ensimmäinen peli oli lauantaina Singaporen kakkosyliopiston joukkuetta vastaan. Samalla tuli nähtyä ensimmäistä kertaa vilaus kyseisen toisen yliopiston kampusalueesta. Oman työnantajani kampukseen verratessa vaikutuksen teki alueen häkellyttävä hiljaisuus ja rauhallisuus. Ei loputonta kampusbussien ja autojen virtaa eikä rakennustöiden ääniä, kuten "kotikampuksellani". Urheiluhallin ympäristössä oli lähinnä väljästi sijoiteltuja matalia opiskelija-asuntoja sekä henkilökunnan omakotitaloja. Proffat istuttivat kukkia ja haravoivat lehtiä pihoillaan. Olen kateellinen kampuksesta.

Havaintoja liikenteestä

Singaporen liikenne on varsin kurinalaista ja järjestelmällistä verrattuna muihin alueen maihin. Yksi syy on varmasti siinä, että korkea autoverotus pitää yksityisautoilun monien ulottumattomissa. Auton hankkiminen täällä onkin jopa reilusti kalliimpia kuin Suomessa. Liikkuminen ei silti ole suuri ongelma autottomillekaan, koska Singaporen joukkoliikenne on erinomaisen hyvin järjestetty. Paikallisjunan ja metron sekamuoto MRT tarjoaa nopean yhteyden keskeisten asuma- ja työpaikka-alueiden sekä keskustan välille. MRT-asemien syöttöliikenne hoidetaan busseilla sekä joissain lähiöissä kevyemmällä paikallisjunalla, LRT:llä. Kattava bussireittien verkosto täydentää hyvin lähijunien tarjoamaa palvelua. Oleellisena osana joukkoliikennettä ovat myös edulliset taksit.

Vaikka autoliikenne onkin aasialaisittain kurinalaista, muutamat liikenteen omituisuudet pistävät suomalaisen silmään. Autojen väleissä puikkelehtivat moottoripyörät tuovat tuulahduksen köyhempien Kaakkois-Aasian maiden tunnelmasta. Lisäksi autoilijoilla on omituinen tapa vaihtaa kaistaa yllättäen ja seilata kaistojen välillä hallitsemattoman oloisesti. Tämän huomaa hyvin esimerkiksi taksikyydissä yöaikaan, kun muuta liikennettä on vähän.

Minulle ajotapaa on joskus selitetty sillä, että Singaporesta puuttuvat lähes tyystin ajoradan yläpuoliset opasteet muualta paitsi moottoriteiltä. Kuitenkin Singaporen teillä on tyypillisesti ainakin kolme kaistaa molempiin suuntiin, kaupunginosien sisäistä liikennettä palvelevia pienempiä katuja lukuunottamatta. Siksi autoilijoiden on täytynyt uusia reittejä opetellessaan kurkkia jatkuvasti tien reunoille asetettuja viittoja ja varautua vaihtamaan kaistaa äkillisesti. Joissakin pikkuristeyksissä ei voi kääntyä oikealle vastaantulevan kaistan yli, vaan autojen täytyy ensin tehdä U-käännös seuraavassa risteyksessä, palata takaisinpäin ja kääntyä sitten vasemmalle. Tämä hankaloittaa entisestään kääntymiskohdan ennakointia. Kaistapujottelusta on siten muodostunut tapa erityisesti taksiautoilijoille.

Lehtien mukaan ylinopeudet ovat ongelma myös Singaporessa. Ilmeisesti liikennerikkomuksista ei rangaista vaikkapa Suomeen verrattuna suhteellisesti yhtä ankarasti kuin monista muista rikkeistä. Liikennekameroita näkee aika paljon vilkkaissa liikennevaloristeyksissä sekä moottoriteiden varsilla. Ilmeisesti tämänkaltainen valvonta ei kuitenkaan ole riittävää, koska nopeustutkat on otettu Singaporessa käyttöön poliisiautojen lisäksi vähän aikaa sitten myös poliiisimoottoripyörissä.

Vuodenaikoja

Blogin päivittäminen on tuntunut viime päivinä jotenkin turhanpäiväiseltä ajatukselta. Ei ole mitään sanottavaa. Vuosi on vaihtunut, ja ihmiset suuntaavat katseensa tulevaisuuteen. Minunkin täytyisi kai vähitellen alkaa miettiä omaa tulevaisuuttani. Aika vierii, ja vuoden pestistäni on jo kahdeksan kuukautta kulunut. Nähtynä on sekä Singaporen kesä, suurin osa sadekaudesta että joulun ja uudenvuoden juhlakausikin. Kaakkois-Aasian katastrofi latisti tietysti juhlatunnelmaa. Joitakin ilotulituksia ja tapahtumia oli peruttu, ja yksityishenkilöiden ilotulitukset ovat Singaporessa muutenkin kiellettyjä. Sentosalla juhlittiin kuitenkin uuttavuotta ilotulitusta lukuunottamatta lähestulkoon normaalissa järjetyksessä.

Joulun tienoilla huomasi selvästi, että Singaporessakin on vuodenajat. Ilmastodiagrammien mukaan keskimääräinen ylin ja alin lämpötila poikkeaa sadekaudella vain pari-kolme astetta kesäkuukausista, mutta tuulisuus sekä keskimäärin pilvisempi ja sateisempi ilma tekee erosta suuremman. Marraskuusta tammikuuhun aurinkoisia on päiviä on selvästi vähemmän kuin muulloin. Uima-altaan vedessä eron huomaa selvimmin. Paahtavan aurinkoisina kesäpäivinä vesi lämpenee niin, että se tuntuu illalla jopa ilmaa lämpimämmältä. Muutaman asteen viileämpien syys- ja talvipäivien jälkeen kastautuminen altaaseen tuntuu selvästi inhottavammalta. Sateisin ja viilein kuukausi on joulukuu, joten nyt ilmojen pitäisi muuttua vähitellen kesäisemmiksi.

Ei kuitenkaan sillä, että valittaisin. Viimeistään vilkaisu Suomen säätiedotuksiin muistuttaa, että sääolot täällä ovat kuitenkin varsin inhimilliset verrattuna moneen muuhun paikkaan.