Itsenäisyyspäivän juhlintaa

Sedis kaipaili kommenttiosastolla raporttia suurlähettilään itsenäisyyspäivän pirskeistä, joten tässäpä tulee.

Ensinnäkin on todettava, että tiettyjä singaporelaisuuten oleellisesti kuuluvia käyttäytymismalleja on tullut harjoitettua käytännössä aivan liian vähän. Puhun nyt taksin nappaamisesta lennossa. Vapaapäivinä tai myöhäisiltana reilusti ennen baarien sulkemisaikaa ei ole ongelmia. Mutta otapa taksi silloin, kun kaikki muutkin ovat liikenteessä, eli kuuden-seitsemän aikaan arki-iltana. Ei onnistu. Aikani yritettyäni luovutin ja menin bussilla. Tämän takia myöhästyin puolisen tuntia itsenäisyyspäiväjuhlien alusta. Juhlatila oli onneksi sellainen, että mattimyöhäinenkin pystyi hivuttautumaan huomaamattomasti sisälle. Enkä ollut edes ainoa hivuttautuja.

Juhlapaikka oli Meritus Mandarin-hotellin isonpuoleinen tanssisali. Ihmisiä oli paikalla karkeasti arvioiden pari-kolmesataa, ulkonäöstä päätellen enimmäkseen suomalaisia, mutta myös muutamia paikallisia. Saapuessani paikalle, kaikki olivat kerääntyneet kuuntelemaan hartaina suurlähettilään ja jonkun Singaporen valtion edustajan puhetta. Miehet seisoivat juhlavalla puhujankorokkeella, jonka taakse oli asetettu ylväästi Singaporen ja Suomen liput. Ensin puhui suurlähettiläs, ja puheen päätteeksi soitettiin Singaporen kansallislaulu. Sen jälkeen puhui Singaporen edustaja. Tämän jälkeen kuultiin Suomen kansallislaulu.

Sen jälkeen ohjelma oli odotettuun tapaan viinin, oluen, kossusnapsien sekä pikkupurtavan nauttimista seisaaltaan juhlapuvuissa pönöttäen. Tanssia ei ollut: ohjelma puheiden jälkeen oli pelkästään vapaamuotoista seurustelua ja ruokailua. En ikävä kyllä en saanut tilaisuutta jutella itsensä suurlähettilään kanssa, mutta hänen vaimonsa kanssa vaihdoin muutaman sanan. Kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen tilaisuus; diplomaattipiireissä luultavasti tavanomainen, mutta minun asemassani vastaavia pirskeitä saa kokea harvoin.

Bileiden jälkeen tuli eksyttyä Emerald Hilliin jatkoille. Maanantai-illat eivät yleensä ottaen ole suosittuja bileiltoja edes Singaporen kaltaisessa metropolissa, joten asiakaskunta oli kovin harvalukuista ja suomalaisvoittoista. Väriä toi esimerkiksi ympärikänninen sukelluskouluttaja. Olinkin jo ehtinyt unohtaa, kuinka rasittavaa umpihumalaisen ihmisen kanssa kommunikointi voi pahimmillaan olla. Paikalla oli myös erinomaista juttuseuraa, ja Singaporen ja Suomen yhteiskuntien heikkoudet ja vahvuudet tuli ruodittua viimeisen päälle. Lämpimät kiitokset mielenkiintoisesta keskustelusta, jos satutte tätä lukemaan.