Kommunikaation vaikeus ja ihanuus

Yliopisto alkaa palailla kesälomatunnelmista normaaliin päiväjärjestykseen. Lukuvuosi pyörähtää käyntiin noin kuukautta aiemmin kuin Suomessa. Minun työhöni asialla ei ole suurempaa vaikutusta, koska teen tutkimusassarin hommiani ilman opetusvelvollisuutta. Vilkastumisen huomaa kuitenkin selvästi kampuksella liikkuessa. Ruokaloissa on lounasaikaan tungosta ja vastaan saapastelee edellisiin viikkoihin verrattuna enemmän nuorta väkeä. Huokeahintaiset taksit tuovat hellyttävän pienimuotoisia muuttokuormia opiskelija-asuntoloiden edustoille.

Muuttajat ovat todennäköisesti lähes kaikki ulkomaalaisia, luultavasti heidän joukossaan joku suomalainenkin vaihtari. Singapore on maantieteellisesti pieni valtio, eikä paikallisten opiskelijoiden ole tarvetta logistisista syistä muuttaa kotoaan. Itse asiassa kotoa muuttamista pidetään loukkauksena vanhempia kohtaan; siksi nuoret muuttavatkin omaan asuntoonsa yleensä vasta mennessään naimisiin tai jouduttuaan todella pahoihin riitoihin vanhempiensa kanssa. Sukua ja yhteisöllisyyttä arvostetaan enemmän kuin länsimaissa yleensä.

Panu peräsi kokemuksia siirtolaisen ahdistuksesta ja kommunikoinnin vaikeudesta. Kuten totesin jo Plökin kommenttiosastolla, arkipäivän kommunikointi Singaporessa on yleensä kohtuullisen suoraviivaista, joku voisi sanoa tylyäkin. Etu on kuitenkin siinä, että erilaisiin ilmaisuihin kätkettyjä piilomerkityksiä ja kulttuurisidonnaisia kielenkäytön normeja ei tarvitse jokapäiväisessä elämässä miettiä liiaksi. Puheita ei kuorruteta ylenmääräisillä kohteliaisuusilmaisuilla, eikä sitä odoteta ulkomaalaiseltakaan.

Kommunikointiongelmia minulla on ollut lähinnä kämppispariskunnan kanssa. Aiemmin pariskunta vietti kaiken aikansa huoneessaan, enkä juuri edes nähnyt heitä. Kanssakäyminen on edelleen vähäistä, suorastaan olematonta. Nyttemmin olen tosin nähnyt heidät monta kertaa yhdessä katselemassa televisiota olohuoneessa. Pariskunnan, varsinkin pojan, englannintaito vaikuttaa suhteellisen vajavaiselta, mikä lienee omalta osaltaan heikentänyt heidän halukkuuttaan kansainväliseen viestintäyhteyteen. Tällä hetkellä kommuunissa vallitsee ikään kuin sanattomasta sopimuksesta olotila, jossa kommunikointi on minimoitu - pariskunta pitää huolen omista asioistaan ja minä omistani. En juurikaan ihmetellyt asetelmaa muuttaessani kämppään, mutta kuultuani enemmän singaporelaisten perhe- ja sukukeskeisyydestä asuinkommuunini on alkanut vaikuttaa varsin kummalliselta. Kunhan vuokraemäntä palaa matkoilta, soppa saa oman lisämausteensa.

Päivän kuvana paikallista holhousmentaliteettia huumorilla höystettynä. Joskus tämänkaltaiset "tietoiskut" voivat olla ihan hupaisiakin. Useimmiten tosin eivät.