Yhteiskuntavastuu

Taloyhtiö koristautui menneellä viikolla Singaporen lipulla sekä kansallissymbolein koristelluilla kankailla. Myös katukuvaan on ilmestynyt vastaavanlaisia kankaita ja viirejä. Ilmeisesti asialla on jotain tekemistä 9. elokuuta vietettävän itsenäisyyspäivän kanssa. Valmistautuminen on alkanut siis hyvissä ajoin, noin neljä viikkoa ennen h-hetkeä. Hurjaa. Täkäläiset alkavat vaikuttaa vielä enemmän patrioottihihhuleilta kuin jenkit.
 
Mietiskellessäni selitystä näille ylitsepursuaville kansallismielisyyden osoituksille, ajatukseni palaavat aina monikulttuurisuuteen. Yhdysvaltoja on kuvattu kansojen sulatusuuniksi, mutta sama määritelmä pätee ehkä vielä paremmin Singaporen osalta. Suomalaisuus on suhteellisen helposti kiteytettävissä kulttuuriperinteisiin, kuten juhannusjuhliin ja saunomiseen; Singaporen ja Yhdysvaltojen tapaisissa aidosti monikulttuurisissa maissa koko kansaa yhdistäviä kulttuuriperinteitä ei yksinkertaisesti ole. On vain epämääräinen joukko erilaisia kulttuureja ja erilaisia perinteitä.
 
Monikulttuurisessa ympäristössä kansallistunne ei voi syntyä spontaanisti yhteisen kielen tai kulttuurin kautta. Jotta eri kulttuurit saataisiin soutamaan yhteistä venettä samaan suuntaan, kansallistunne on sytytettävä toisin keinoin. Se on ikään kuin ansaittava, ja sitä täytyy vahvistaa keinotekoisesti. Ei oikeastaan olekaan kovin ihmeellistä, että Singaporen hallitus järjestää yhteiskuntavastuuta korostavia kampanjoita sekä uhraa suunnattomasti rahaa ja energiaa itsenäisyyspäiväjuhliin ja armeijan markkinointiin.
 
Singaporelaisessa yhteiskunnassa yhteisöllisyyden merkitys korostuu myös vähäisen sosiaaliturvan vuoksi. Peter Elk kuvasi ansiokkaassa kirjoituksessaan hyväntekeväisyyden ja vapaaehtoistyön merkittävää roolia yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa. Se, mitä Peter kirjoittaa Yhdysvalloista, pätee mitä suurimmassa määrin myös Singaporessa. Suomalaisesta näkövinkkelistä singaporelainen yhteiskuntavastuun markkinointi vaikuttaa äärimmäisen naiivilta ja holhoavalta, mutta ilmeisesti se on näissä olosuhteissa järkevä keino pitää kulttuurisesti hajanainen yhteiskunta mahdollisimman toimivana.