Ruokahuolto

Herra puolustusministeri viittaa ruokahuollon omavaraisuuteen kansakunnan henkivakuutuksena. Viittauksessa ei ole mitään uutta. Suomessahan maataloustukia on kautta aikojen perustelu huoltovarmuudella: maan täytyy olla peruselintarvikkeiden osalta omavarainen, jotta se selviytyy mahdollisista kriisitilanteista, joissa viljan ja ruokatarvikkeiden tuonti ulkomailta ei ole mahdollista.

Singaporesta nähtynä huoltovarmuusperustelu Suomessa tuntuu omituiselta. Singapore on pieni kaupunkivaltio, jossa ei ymmärrettävistä syistä ole mahdollisuuksia laajamittaiseen maatalouteen. Maantieteellisesti Singapore on puristuksissa kahden huomattavasti suuremman ja köyhemmän maan välissä. Malesiassa yhteiskunnalliset olot ovat suhteellisen vakaat, mutta Indonesian tietyissä osissa riehuu käytännöllisesti katsoen sisällissota. Todennäköisyys ajautua saarroksiin jonkin kansaivälisen konfliktin yhteydessä tuntuisi Singaporessa huomattavasti suuremmalta kuin Suomessa, jonka naapurivaltioista ainoastaan Venäjän voi kuvitella jonkinlaiseksi turvallisuusuhaksi.

En tiedä, miten huoltovarmuuskysymyksestä on huolehdittu Singaporessa. Jonkinlaista pienimuotoista maataloutta saarella toki harjoitetaan, mutta olisi hankala kuvitella sen riittävän hätätilassa koko maan ruokkimiseen. Vaikka Singaporen puolustusmenot ovat korkeat suhteessa maan kokoon, armeija tuskin pystyisi silti tekemään ihmeitä, jos yhteiseltä asukasluvultaan monikymmenkertaiset Indonesia ja Malesia päättäisivät jostain syystä saartaa koko valtion. Ehkä tässä on yksi selitys Singaporen maanpuolustushenkisyydelle: jos maa yritettäisiin miehittää, se ei voisi vain vetäytyä puolustusasemiin, vaan sen olisi yksinkertaisesti pakko tapella aktiivisesti vastaan. Pitkään jatkuva saarto olisi ruokahuollolle katastrofi, joten maan täytyisi pelata upporikasta tai rutiköyhää.

Suomi puolestaan on väkilukuun suhteutettuna suurikokoinen valtio. Suomen täydellinen saartaminen olisi käytännössä hyvin vaikeaa. Eikä ole muutenkaan realistista, että Suomesta tulisi jokin viimeisenä itsenäisyytensä säilyttävä piiritetty pieni Asterixin kylä miehitetyn Euroopan koillisnurkkaukseen. Tietysti huoltovarmuusperustelua voi käyttää muidenkin kriisien kuin sodan yhteydessä. Mutta jos vaikkapa Keski-Euroopassa possahtaisi ydinvoimala ja tekisi Etelä- ja Keski-Euroopan viljapellot käyttökelvottomiksi, Suomellakin olisi tuolloin luultavasti suurempia ongelmia mietittävänä kuin oma ruokahuoltonsa.

Näin normaaliaikana Singapore luultavasti hyötyy suunnattomasti siitä, että sillä ei ole paljoakaan omaa maataloutta. Se voi tuoda ruokatarpeensa halvalla naapurimaista, etupäässä Malesiasta. Samalla muiden maiden mahdolliset kansalliset maataloustuet siirtyvät suoraan singaporelaisen kuluttajan eduksi, ja singaporelaiset voivat keskittyä kannattavampiin elinkeinoihin. Ruoka onkin Singaporessa halpaa. Ainakaan ihan äkkiä en näe mitään syytä sille, miksei samanlainen tehtävänjako toimisi myös Suomen ja muiden EU-maiden välillä. Väkisinkin tuntuu siltä, että huoltovarmuusperuste on Suomessa pelkkä tekosyy kannattamattoman maatalouden hengissäpitämiseksi. Todelliset syyt lienevät huomattavasti tunteenomaisempia. Toive maaseudun pitämisestä asuttuna vaikkapa kulttuurihistoriallisin perustein olisikin älyllisesti paljon rehellisempää kuin ikuinen vetoaminen ruokahuollon omavaraisuustarpeeseen.