Singapore ja urheilu

Eilisellä sählyvuorolla pelasimme paikallisia vastaan. Jopa höntsyvuorolla saattoi huomata saman kuin virallisemmissakin salibandypeleissä: paikalliset ovat kovakuntoisia, juoksevat hirvittävästi ja yrittävät aina loppuun asti. Peliajatus ja mailatekniikka sen sijaan eivät välttämättä yllä kovan vauhdin edellyttämälle tasolle, vaikka parhailla singaporelaispelaajilla on toki myös erinomainen pelisilmä ja mailankäsittely.

Kaiken yleistämisen uhallakin en malta olla pohtimatta singaporelaisten pelityylin yhteyttä yleisempään kilpailuhenkisyyteen ja kulttuurissa vallitsevaan tietynlaiseen menestymisen pakkoon. Voi tietysti olla, että olen väärässä: ehkä singaporelaiset vain nauttivat enemmän saadessaan juosta sydämensä kyllyydestä, kun taas skandinaavit tuntevat suurempaa tyytyväisyyttä onnistuneista harhautuksista, nappisyötöistä ja tarkoista laukauksista maalin yläkulmaan. Ja niin skandinaaveilla kuin singaporelaisillakin on toki erilaisia pelityylejä, yksilöstä riippuen.

Paikallinen koulumaailma on kuulemma edelleenkin siinä määrin kilpailuhenkinen, että vakavampaan kilpaurheilun harrastamiseen ei kotitehtävien jälkeen jää aikaa. Se lienee suurin syy siihen, että menestyneitä singaporelaisurheilijoita on hyvin vähän. Itse asiassa monet niistä harvoistakin ovat kotoisin jostain muusta maasta ja saaneet Singaporen kansalaisuuden vasta myöhemmin.

Harrasteliikunta on kaikesta huolimatta suosittua. Se kuuluu mallikansalaisen elämäntapaan, kunhan ei haittaa tärkeämpiä aktiviteetteja. Ja tokihan säännöllinen liikunta onkin hyväksi terveydelle. Kilpailuhenkisen koulunkäynnin vastapainona suhteellisen kilpailuhenkinenkin harrasteliikunta on varmasti rentouttavaa.