Sotimisiin
Singaporelaiset ovat valistunutta kansaa, ja Suomi tiedetään varsin hyvin - tai ainakin se, että siellä on kylmää. Yleensä Suomi nähdään varsin positiivisessa valossa, kuten esimerkiksi oheisessa kirjoituksessa. Suomi tuntuukin olevan singaporelaisille jonkinlainen samaistumiskohde: molemmat ovat asukasluvultaan pieniä maita, jotka ovat toisen maailmansodan jälkeisestä köyhyydestä nousseet huomattavan vauraiksi ja teknologisesti edistyneiksi kansakunniksi.
Sotahistoria tuntuu olevan singaporelaisille tärkeä asia. Maassa on lukuisia muistomerkkejä ja museoita toisen maailmansodan tapahtumien muistoksi. Sanoma on selvä: brittiläinen siirtomaavalta epäonnistui surkeasti Singaporen puolustamisessa, ja hirviömäiset japanilaiset pääsivät miehittämään alueen kahden vuoden ajaksi. Jotta sama ei toistuisi, singaporelaisten on noustava puolustamaan itse itseään. Vieraan vallan apuun ei voida luottaa, vaikka kysymyksessä olisi minkälainen suurvalta tahansa. Kuulostaako tutulta?
En tiedä, kerrotaanko täällä kouluissa Suomen osuudesta toisessa maailmansodassa. Voisin kuitenkin hyvin kuvitella, että singaporelaisille talvisodan henki edustaisi jonkinlaista ihannetta. Suomihan puolusti itsenäisyyttään taistelemalla sisukkaasti miehitystä yrittänyttä suurvaltaa vastaan: niinhän singaporelaisetkin olisivat tehneet, elleivät luuseri-jauhonaamat olisi olleet täällä omimassa sotaleikkejä itselleen ja pilaamassa koko touhua. Nykyään armeija mainostaa itseään kampanjoilla, jotka korniudessaan ylittävät moninkertaisesti suomalaisten tee työtä, jolla on tarkoitus -naurettavuudet. Esimerkkinä mainittakoon maastoväreihin puettu normaali linjaliikenneauto, jonka kylkeä koristaa slogan: "Master the Present. Dominate the Future. Army."
5 Comments:
Suomen ja Singaporen puolustusta vertaillessa kannattaa kuitenkin huomata, että Singaporessa satsataan monta kertaa isompi rahasumma Suomen ydinpääkaupunkiseudun kokoisen pikkusaaren puolustamiseen, kuin mitä Suomessa käytetään koko maahaan. Kalustossa ja koulutuksen tasossa on tämän seurauksena valtava laadullinen ero.
Lisäksi vaikka Singaporessakin ollaan sitä mieltä, että "vieraan vallan apuun ei voida luottaa", on yhteistyö USA:n armeijan kanssa erittäin läheistä, toisin kuin Nato-kammoisessa Suomessa. Singapore kannattaa jenkkien vahvaa läsnäoloa Kaakkois-Aasiassa, antaa USA:n sotalaivojen ja hävittäjäkoneiden käyttää satamiaan ja lentokenttiään ja on muutenkin USA:n "strateginen partneri".
Itsenäisen puolustuksen tarpeellisuuteen vetoaminen on käsittääkseni lähinnä nationalistista propagandaa, jolla legitimoidaan puolustusbudjetin suuruus ja yleinen asevelvollisuus. Tämä pätee nähdäkseni niin Suomessa kuin Singaporessakin. Tiedä sitten, ampuuko tällainen retoriikka Suomessa itseään jalkaan, kun NATO:on liittyminen kaatuu kansan vastustukseen, vaikka poliittinen johto ja kenraalit luultavasti alkaisivatkin olla jo kypsiä liittymiselle. Mutta kyllähän Suomi on nykyään käytännössä jo melkein NATO-maa (virallisestihan Singaporekin on kai liittoutumaton).
Itse asiassa puolustusmenot nousisivat tuntuvasti, jos Suomi liittyisi Natoon. Eikä yleinen asevelvollisuuskaan katoaisi Naton myötä minnekään. Suomen aluetta nimittäin on täysin mahdotonta puolustaa minkäänlaisella ammattiarmeijalla, johon väkiluvultaan ja kansantaloudeltaan Suomen kokoisella maalla on varaa.
Suomen asema Naton porstuassa on meille tällä hetkellä kaikkein edullisin. Emme joudu liki kaksinkertaistamaan puolustusmenojamme ja Neuvostoliiton ajoista ratkaisevasti heikentynyt Venäjä joutuu kohtelemaan meitä silkkihansikkain välttääkseen ajamasta meitä Natoon. Puolustusvoimista kannattaa ehdottomasti tehdä niin Nato-yhteensopivat kuin mahdollista ja Naton kanssa kannattaa harjoittaa kaikenlaista yhteistyötä, mutta siihen ei kannata liittyä, koska silloin Venäjä-suhteemme kärsivät. Venäjä-suhteiden kärsiminen taas pakottaisi meidät pitkällä aikavälillä kasvattamaan huomattavasti puolustusmenojamme (Venäjä ei tule loputtomasti pysymään heikkona) ja heikentäisi maidemme välisiä taloudellisia suhteita. Isänmaamme etu on pitää Nato käden ulottuvilla muttei rynnättä sinne suin päin.
Naton ulkopuolella pysytteleminen maksaa Suomen maineelle paljon enemmän kuin mikään maamiinakysymys.
Siinä vaiheessa, jos todella tarvitsemme Naton apua, on liittyminen jo liian myöhäistä. "Hyvät suhteet Venäjään" on huono argumentti - valtiot eivät tunne kiitollisuudenvelan käsitettä. Jos Venäjä joskus kehittyy sellaiseen pisteeseen, että se alkaa kiinnostua sotilaallisen vaikutusvaltansa kasvattamisesta, ei siellä mietitä että "nuo Suomalaiset olivat meille reiluja, kun eivät liittyneet Natoon. Jätetäänpä ne tällä kertaa omiin oloihinsa." Sen sijaan katsotaan, mitkä kohteet olisi helpointa saada oman sateenvarjon alle, ja painostetaan ensimmäisenä niitä. Matalalla roikkuvat hedelmät poimitaan aina ensiksi.
Asevelvollisuusarmeijan näkeminen "halvempana" ratkaisuna noudattaa samaa logiikkaa kuin hölmöläisten peiton jatkaminen. Asevelvollisuusarmeijan kustannukset tulevat välillisesti ja näkyvät hitaaammin, mutta ne eivät ole palkka-armeijaa alheisemmat. Kysymys on ainoastaan siitä, missä muodossa kyseiset kustannukset maksetaan, missä olosuhteissa ne realisoituvat ja kenen maksettavaksi ne lankeavat. En ole erityisemmin asevelvollisuuden puolesta enkä vastaan, kunhan vain totean, ettei se ole mikään ilmainen työvoiman lähde. Jos lakisääteinen pakkotyö tulisi absoluuttisesti halvemmaksi, ei orjuutta olisi koskaan lakkautettu.
En hirveästi kannata NATOn kaltaisia hyök... ei kun puolustusliittoja, mutta maanpuolustuksen "ulkoistaminen" asianharrastajille olisi mielestäni kuitenkin parempi vaihtoehto kuin yleinen asevelvollisuus. Jos vapaaehtoinen asepalvelus ei tuota riittävän suurta reserviä, silloin kansa on äänestänyt jaloillaan: Suomi ei ole sen arvoinen, että sen puolesta halutaan uhrata oma henki. En tajua, mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää. En tajua myöskään sitä, miksi koko Suomen aluetta pitäisi puolustaa; eikö olisi järkevämpää suojata vain suurimmat kaupungit ja muut strategisesti tärkeät kohteet? On myös hyvin vaikea kuvitella lähitulevaisuuteen sellaista kehitystä, jossa Venäjällä olisi perusteita hyökätä Suomeen ja suututtaa EU ja koko läntinen maailma. Kylmä sota meni jo, nykyään kriisit ovat ihan muualla.
Pitkällä tähtäimellä pitäisi luonnollisesti tavoitella koko puolustusjärjestelmän alasajoa. Ei Suomi sitä tietenkään voi ainoana maana tehdä, mutta yhdessä sitä mukaa, kun muukin sivistynyt maailma laskee puolustusvalmiuttaan (esimerkiksi Ruotsi). Kun ei ole armeijoita, ei ole sotiakaan.
Lähetä kommentti
<< Home