S'pore uncovered

Muista sosiaalinen vastuusi! Tsekkaa tämä blogi vähintään kerran päivässä!

Nimi: Karambola
Sijainti: Denmark

lauantaina, toukokuuta 15, 2004

Ei lämmin luita riko

Omituista kyllä, vilpoisuudesta joutuu kärsimään myös tropiikissa. Sisätiloissa ilmastointi toimii usein liiankin hyvin. Tämä aiheuttaa pienoisia vaikeuksia pukeutumisen suhteen, koska ulkotiloihin on yleensä järkevää varustautua keveimmällä mahdollisella vaatekerralla. Jos oleskelee pitempiä aikoja sisätiloissa, kokopitkät housut ja pitkähihainen paita ovat taasen tarpeen. Ylimääräistä paitaa on kuitenkin ikävä raahata mukana, ja näin alkuaikoina se tahtoo unohtua. Onneksi voi aina mennä ulos lämmittelemään.

Toinen ongelmakohta on sateenvarjo. Sadekuuroja tulee usein, mutta ne harvoin kestävät kovin kauaa. Sateenvarjoa ei siksi oikein viitsi ottaa mukaan, jos aamulla on hyvä ilma. Illalla päätös saattaa harmittaa, jos pitkähköksi venyvä sadekuuro yllättää. Ehkäpä kokemus opettaa vähitellen järkevimmät toimintatavat.

Näyttäisi olevan lauantai. Täällä lauantaikin on ainakin puolittainen työpäivä. Työmoraali ja paineet tuntuisivat muutenkin olevan kovemmat kuin luterilaisen työmoraalin Suomessa, riippuen kaiketi kuitenkin alasta ja työpaikasta. Koska "unohdin" pitkähihaisen paidan tänään kämpille, taidan häippästä hyvissä ajoin iltapäivällä kaupungille katselemaan meininkiä. Ehkä löydän jonkun rannankin.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Tuo ylitehoinen ilmastointi on kyllä aivan järjetön käytäntö, ellei Singaporen työpaikoilla ole tapana pukeutua pukuun. Muutenhan ilmastointi kannattaisi ehdottomasti säätää asteen pari alle 25 tienoille, jos ulkolämpötila on jatkuvasti noin 30 ja kostea. Vilustuttavan kovatehoinen jäähdytysilmastointi on hirvittävää energian haaskausta. Vähän niinkuin saunan lämmittäminen niin, että saunan ovi ja ikkunat ovat auki, haitallisempaa vain, koska liian tehokas jäähdytysilmastointi aiheuttaa jatkuvan vittumaisen kylmyydentunteen.

7:11 ip.  
Blogger Karambola said...

Ilmeisesti vilpoisuus on tropiikin ihmisille luksusta, aivan kuin sauna suomalaisille. Olen ollut huomaavinani samantapaisen ilmiön myös muissa lämpimän ilmanalan maissa. Tai ehkä täällä ei ole oikeasti niin kylmä, minä vain olen vilukissa ja kontrasti ulkoilmaan liian suuri. No, mittarin mukaan sisällä on nyt 21,5 C, joten ei kyllä hirveän lämmintäkään ole.

5:09 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home